Helmikuun saldo

Helmikuussa homma hieman tökki, kuten tuli täälläkin päristyä. Pohkeet kiristelivät ennätystasolla ja palautuminen ei meinannut onnistua ollenkaan. Tuloksena tästä jouduttiin vähentämään uinteja ja juoksussakin otettiin hieman maltillisemmin. Tosin nyt mukaan tulivat taas ulkojuoksut, mikä oli pääkopalle parasta lääkettä. Vielä, kun tuo lumi sulaisi ja illallakin saisi juosta valoisaan aikaan, niin ollaan lähellä parempaa elämää.

Treenejä piristämään tuli umpihankikävely, mikä olikin parasta treeniä koko talvena. Syke pysyi kiltisti verrattain korkealla, aurinkoisena pakkaspäivänä kävely polvenkorkuisessa hangessa oli todella lystiä ja lisäbonarina tutustuin itselleni täysin uusiin maisemiin. Esim. tämä kuva tuli otettua hankikävelyn loppuvaiheilla. 

Mutta tosiaan: Heiaheia säälimättömästi raportoi pienestä kokonaistreenimäärän laskusta ja lopputuloksena siis:

• 31 treeniä, yht. 18 tuntia
• uintia surulliset 2km, sekin piti vetää pelkkiä käsiä käyttäen
• Cooperin testissä iloiset 3100m. Uusi henk.koht. ennätys

Ei kai tästä voi kuin hieman parantaa. Pohkeiden kireys on hieman helpottanut parilla kunnon hieronnalla ja ankaralla kemiallisella sodalla, mutta toivottavasti tilanne helpottuu maaliskuussa, kun (pare olis) asfaltti alkaa taas näkyä ja juoksua varten ei tarvitse pistää jalkaan kenkiä, jotka tuhoaisivat minkä tahansa parketin alle minuutissa.

Loka-, marras- ja tammikuun tilastot saa kurkkia, jos haluaa vertailla. Joulukuussa ei pahemmin tilastoitavaa ollut, mutta on siitä mainittu syksyn 2010 yhteenvedossa.

Nastatesti, vol. 3

Noniin, nyt ollaan nastatestien takarajalla. Jokaisella kerralla nastoja on lisätty ja nyt kummassakin tossussa oli 12, enempää ei itse asiassa tuosta rasiasta löydykään.

Nastatesteissa vol. 1 ja vol. 2 siis todettiin askeleen parantuneen ja samaa voitaneen todeta tässäkin vaiheessa. Vasemman jalan päkiän keskelle tuikattu nasta tosin pääsi liian pehmeään kohtaan ja se tuntui hieman jalkapohjassa, jos jalan alla oli jotain lunta kovempaa. Ei nyt vaarallista, mutta ärsyttävää silti. Ei olisi pitänyt  alusta alkaen pantata nastojen määrässä, mutta testauksen ollessa näin vähäistä, oli ainakin helppo huomata, että nastojen määrä on suoraan verrannollinen askeleen laatuun.

Pito oli kuitenkin todella loistava, polvet eivät kipeytyneet, pohkeista en osaa sanoa vielä mitään ja askel oli muutenkin varsin kevyt ja rullaava. Parhaana puolena tosin se, että hyvällä säkällä talvea on enää kuukausi jäljellä, niin voidaan lopettaa tuo pakkasessa sätkiminen. Kaikki kunnia juoksulle -14°C:ssa, mutta onhan se nyt kaikin puolin tyhmempää ja tehottomampaa kuin plussakelissä urheilu.  Itse asiassa, jos joku tätä lukeva keksii, mikä tässä kelissä on paremmin kuin +10°C:ssa, niin tarjoan keväällä jäätelön. Olosuhteille ei tosin voi hirveästi näillä leveysasteilla, niin iloitaan sitten tuplasti, kun keli on edes nollan yläpuolella.

Talven arvostuksesta kertoo myös jotain se, että tämä oli tosiaan koko talvena kolmas juoksu lumella. Juoksumatolla hajoaa pää, mutta ainakin siinä voi juosta shortsit jalassa. Eikä tuolla pimeällä nyt niin paljon maisemista ehdi nauttia, niin samapa tuo käytännössä. Nyt oikeasti sitä kevättä, valoa ja lämpöä päälle ja vauhdilla.

Ja nyt, kun kerran avaudutaan asioista, niin avaudutaan myös Sports Trackerin toimivuudesta. Uusimman päivityksen myötä tuokin ohjelma muuttui pitkälti hyödyttömäksi sen hävittäessä GPS-signaalin vähän väliä. Ja kun se häviää, se ei myöskään sitä uudestaan kytke. Jos joku ohjelman kehittäjä lukee tätä, niin minulla on keskisormi pystyssä siihen suuntaan. Hyvin kehitetty. Jos ongelma on Nokian luurissa, niin anteeksi ST:n kavereille ja keskisormea siihen laiteohjelmistokehityksen suuntaan, voitte poistua häpeillen vaikka ikkunan kautta. Kiva maksaa hyvän sukelluskellon verran laitteista ja ohjelmista, jotka toimivat kuin junat pakkasessa.

Turhan hapokasta?

Treeniblogin sijaan tästä alkaa kehittyä kiukuttelublogi. Joulukuu meni yskiessä, nyt talvella jalat ovat olleet polvesta alaspäin niin riesaiset, että alkaa ihan oikeasti turhauttaa. Helmikuusta ei sitten tullut sitä kovinta treenikuukautta toistaiseksi. Eikä tule. Syitä on kaksi, mainitaan ensin tuo lähes huumorin puolella liikkuva suomalainen ilmasto. (tällä hetkellä Turun Sanomat ilmoittaa seuraavia lukuja)

Lämpötila: -21,2 °C
Pakkasen purevuus: -22,4 °C

Todellisena ongelmana on kuitenkin nuo aiemmin manaamani pohkeet. Palautuminen mistä tahansa pohkeita vaativasta liikunnasta on naurettavan hidasta ja turhan monta kertaa se on jäänyt täysin kesken pohkeiden takia. Viimeksi keskiviikkona piti uida 2km lenkki lähes pelkillä käsillä ja jalkoja käytin vain tasapainon pitämisen verran ja jätin kaiken potkuvoiman väliin. Silti, 2km kohdalla piti lopettaa, ei käsien, vaan jalkojen takia. Tuo aiemmin mainitsemani ennätys-Cooper meni läpi täysin tukkoisilla pohkeilla ja itse asiassa kaikki helmikuussa vedetyt treenit on hoidettu pienen kärsimyksen kautta. Pyöräily on oikeastaan ainoa treeni, joka pyörii mukavan puolella tuskattomuutensa takia. Mutta pientä kärsimystä aiheuttaa esim. nilkan oikominen sohvalla, rauhallinen kävely tai esim. kaupan kalatiskillä jonottaminen. Niin hyvässä kunnossa nämä pohkeet ovat.

Pienenä yllätyksenä tuli kuitenkin hierojan kommentti: "Ei täällä lihaskireyttä ole, päinvastoin." Ongelma tuntuu olevan enemmänkin se, että näin pienissä ja jänteikkäissä pohkeissa (ja takareisissä) sinne kertyvät hapot eivät liiku sujuvasti ja sen korjaaminen onkin sitten oma ongelmansa. Akuuttina korjauksena ostin Voltarenia, jolla voitelen jalat kolme kertaa päivässä ja suosituksesta ostin myös paketin Pascoe-emäsjauhetta. Tuon mömmön pointti olisi siis lisätä lihasten aineenvaihduntaa ja sitä kautta nopeuttaa palautumista ja toivottavasti ihan oikeasti katkaista tämä jatkuva jalkojen särkeminen.

Emäsjauheen mukana tullut virtsasta mitattava pH-testi näyttää toistaiseksi aika ronskeja arvoja (5,5-6,0), mutta tarkka kokonaiskuva saataisiin ilmeisesti vasta veri- ja hengitysmittauksiin yhdistettynä. No, suuntaa-antavanakin tuo testi näyttää niin rumia lukuja, että ehkä tässä ollaan asian jäljillä. Ongelmalliseksi taustojen selvittely tosin menee siinä, kun lähes jokaisessa lähteessä tieto on hieman erilaista ja huuhaan riski tällä kentällä kasvaa samaa vauhtia. No, kun olo  jaloissa on jatkuvasti kuin opiskeluajan torstaiaamuina, niin kai tätäkin pitää kokeilla.

Nyt alkaa kaapisto olla täynnä erilaisia jauheita ja minulle aiemmin täysin tuntemattomia mömmöjä, mutta olen melkoisen valmis kokeilemaan mitä tahansa päästäkseni tästä riesasta eroon. Venyttely ei ole asiaa ratkaissut, nesteiden lähes vainoharhainen kittaaminen ei ole tuonut rauhaa, hieronta tuntuu lievältä tai keskivahvalta pahoinpitelyltä ja levonkin jälkeen voi suonenveto iskeä täysin varoittamatta. Balettiin on turha mennä, varpaillani voin seistä kerrallaan vain sekunteja ennen suonenvetoa. Pisteet siitä, onneksi balettiuran menetys tässä vaiheessa elämää on verrattain pieni menetys.

Hyviä vinkkejä saa myös esittää, jos sellaisia löytyy. Talvella kunnon ylläpito ja kehitys on muutenkin ällöttävää puuhaa, eikä tämä nyt varsinaisesti auta asiaa. Ehkä jumi lähtee auringolla,  mutta paha sanoa, kun se kaveri on ollut piilossa turhan paljon viimeiset 4kk. Lopettaminen ei tosin käy edes mielessä, mutta olisi tätä kiva hoitaa ilman näitä turhia pikkuongelmiakin.

Teknologian takia, osa II

Syksyllä kirjoitin, miten jännää ja hauskaa on, kun teknologiasta ja eri nettipalveluista on ihan oikeasti apua treenaukseen. Syksyllä käytössä oli suhteellisen uutena tuttavuutena Heiaheia-palvelu, joka on nytkin ahkerassa käytössä ja Heiaheian viimeisimmät kirjaukset näkyvät tuossa sivupalkissa lähes reaaliajassa. Sports Tracker on jäänyt talven myötä pienemmälle käytölle, kun tuo joulukuun keuhkoputkiruljanssi opetti pysymään suosiolla sisätiloissa. Kevään pyörä- ja juoksulenkeille tuo tosin pääsee taas uusiokäyttöön.

Vanha tuttu sykemittarikin oli löytänyt itsensä ranteeseeni lokakuun aikana ja pienistä puutteistaan huolimatta tuo Soneran joululahja vuosituhannen vaihteen alkupuolelta oli todellinen kultakimpale syksyn treeneihin. Juoksuvauhti sai selkeät ohjenuorat syketasoista ja se teki sen, mitä sen pitääkin. Rauhoitti menoa tai tarvittaessa potki lisävauhtia ilman, että kukaan ulkopuolinen urputtaa pään vieressä. Mahtavaa, mutta kaiken hyvän päättyessä joskus, päättyi tuon laitteen elämänkaari viime viikolla. 

Nyt kalustoa tuon sykemittarin osalta on siis hieman päivitetty ja homma lähti heti lapasesta. M&M Kuntotalon Silver-asiakkaana sain Suunnon M5-mallista 30% alennusta ja ainakin käyttäjäkokemuksena on tuo päivitetty sykemittari rakkautta ensihikoilulla. Viimeinkin keskisyke ja maksimisyke jäävät muistiin ja kellon voi unohtaa ranteeseen myös suihkussa. Jos pitäisi laihtua tai kuntoa tsemppailla, niin tuo kello ohjeistaisi treeniin ja muistuttelisi aina, jos laiskottelee tai keulii treenin osalta. Uintiin tuo ei tosin kelpaa suoraan, koska vedessä kellon ja rintanauhan yhteys pätkii, mutta tarvittaessa Suunnolta voi ostaa Memory Belt -sykevyön, joka tallentaa sykkeen rintanauhaan. Suunnon omista palveluista löytyy Movescount-palvelu, johon voi halutessaan latailla omia treenitietojaan, mutta kuntosalipuolelle kehitetty Suunto Fitness Solution yllätti todella puun takaa. Salilla ollessani siis jopa seinät tarkkailevat menoani ja koko salilla liikkuessani sykkeeni tallentuu Suunnon palveluun.

Klikkaa isommaksi

Torstaina kävin hieman siirtelemässä painoja, nollasin mittarin välissä ja poljin kuntopyörää vielä tovin. Ennen kuin ehdin kotiin posteja lukemaan, oli sähköpostissa yksityiskohtainen raportti kummastakin harjoitteesta ja jos Windows olisi käytössä, voisi tuon treeniraportin ladata suoraan Suunnon omaan training-ohjelmaan. Asiaa. Lisäbonarina tuo härpäke vertailee kuntoilua edellisiin käynteihin ja tekee niistä ilmeisesti jonkinlaisen kootun palautteen. Lisälisäbonarina palvelu vie pian raportit suoraan tuohon Movescount-palveluun. Sen hyöty tosin jäi vielä auki, mutta Heiaheialle löytyi varteenotettava kilpailija. Talven ollessa todella vahvasti sisäurheilupainotteinen, olisi tämä palvelu ollut tervetullut jo tammikuussa. No, kelpaa näinkin.

Toki tässä kaikessa riittäisi Excel, mutta ei näistä vempaimista ainakaan haittaa ole. Heiaheiassa näkee kavereidenkin ylisuorittamisen (terkkuja Juholle, prkl) ja kun koko paketti motivoi, kannustaa ja raportoi samalla, niin kai tästä on pakko hieman iloita. Lisää teknologiakäppyröitä on luvassa, kun raahaan itseni kuntotesteihin mittailemaan vähän kaikkea. Siitä sitten erilliset raportit, luonnollisesti.

Cooperin juoksua

Kuva: http://bit.ly/hapX6a

Jos joku ei jostain syystä tiedä, niin Cooperin testi (henkilö ei kuvassa) on varsin pätevä antamaan edes jonkinlaisen kuvan mitattavan maksimikestävyydestä. Pointtina on siis juosta 12min aikana niin pitkälle kuin pääsee, eli mistään avaruuskirurgiasta ei ole kyse. Teknisistä testeistä kirjoittelen myöhemmin, kunhan pääsen sellaiseen.

Armeijassa juoksin testissä melkein 3000m, homma jäi kiinni 50 metristä ja todella ärsyttävästä ja lihavasta laivakokista, joka jokaisella ohituskierroksella näki asiakseen blokata muiden juoksijoita. Traumat sikseen, nyt tulokset alkavat näyttää jo hyviltä.

Lokakuussa juoksin ekan treenikuukauden kunniaksi ensimmäisen testini 11 vuoteen. Päätin ennen homman alkua, että rikon 3000m rajan ja 30 ikävuoden lähestyessä vääjäämättömästi, en tarkkaan tiennyt, mitä menin päättämään. Pulssi hakkasi ekan mutkan jälkeen noin 180 hujakoilla ja koko loppuaikana en nähnyt sykkeen laskevan alle 180:n. Nykyinen mittari ei ikävä kyllä tallenna sykettä, mutta 200m välein tarkistettuna luku oli tasaisesti 180-184. Sykkeestä huolimatta ja ehkä juuri sen takia tuo 3000m meni poikki ja testiin jäi vielä 2sek löysää. lmeisesti testi meni siis hyvin, maksimisuoritusta tuossa haetaankin.

8.2. juoksin homman uudestaan, tällä kertaa tosin juoksumaton päällä. En tiedä, antaako vakionopeuksinen juoksumatto vetoapua, mutta 3100m vauhtiin määrätty juoksuvauhti, noin 175 hujakoilla pyörinyt pulssi ja yllättävän lyhyt 12-minuuttinen läähätys tuntui miellyttävän lupaavalta.  Toki asiaa helpotti tuo täysin tasainen vauhti, mutta tuntui kovasti siltä, että olisin jaksanut vielä hetken pidempäänkin. Tavoitteena on siis 3300 toukokuussa, saas nähdä, miten käy. Epävirallinen maailmanennätys on noin 4750m. Yritän tuota keväällä, kun alla on kunnon fillari.

Testissä siis mitataan hapenottokykyä ja näillä luvuilla (29v, 183cm, 81kg) VO2 -lukuni on 57,6 ml/kg/min. Alla olevan taulukon mukaan saan pisteet 6/7, reilun kuukauden päästä saisin jo täydet pisteet. Asiaa.

Klikkaa isommaksi

Yritän kaivella uintiinkin jotain testimittaria ja tarkoituksena olisi käydä myös tarkemmassa rasitustestissä, josta saisi hieman tarkempaa kuvaa syketasoista ja muista ominaisuuksistani. Urheilu on toki kivaa sellaisenaankin, mutta käppyröillä siitä tulee mielenkiintoista :)

Pohkeet myytävänä

Olen aiemminkin maininnut, miten olen jostain perinyt jatkuvasti jumittavat pohkeet. En tiedä, mistä nyt tuulee, mutta nyt nämä pirulaiset tekevät elämän ihan oikeasti vaikeammaksi. Toinen viikko putkeen pitää hieman rauhoitella treeniä, kun pelkkä nilkan ojentaminen johtaa neljännen asteen suonenvetoon. Vasen ja oikea ovat ihan yhtä jumissa, toisinaan toinen kestää nilkan ojentamista kramppaamatta yli 3sek, useimmiten ei.

Julmaksi homma meni viimeistään hieronnassa. Yksi elämäni väkivaltaisimmista 30min jaksoista olisi voinut päättyä siihen, että lyön takaisin ihan vain itsepuolustustarkoituksessa. Itsehillinnällä pääsin voittoon, mutta pohjeongelma ei poistunut ja ihmettely jatkuu. Venyttely on todella perusteellista ja magnesiumin saanti on ollut turvattuna. Tai oli, kunnes herra Internet hyppäsi silmille tätä kirjoittaessa.

Apteekista ostetut 350mg magnesiumit olivat päiväannoksen ylärajalla, mutta kiltti ja kaupallinen apteekkari ei joko tiennyt tai ei viitsinyt mainita eri magnesiumyhdisteiden eroista, vaikka ihan tarkoituksenhakuisesti kysyin asiasta. Magnesiumyhdisteiden toinen osapuoli on usein oksidi, sitraatti, aminohappokelaatti tai aspartaatti. Lukion kemiasta on tätä kirjoittaessa noin 12 vuotta, joten teknisesti tuo ei sano mitään. Mutta tämä pisti silmään:

"Mg oxide supplementation resulted in no differences compared to placebo." (lähde)

Ja tietenkin tuossa kaapin apteekkipurkissa lukee kyljessä MgO. Kiitti nappuloista, oksidiyhdistelmästä noin 96 % menee täysin susille ja parhaimmin elimistöön imeytyy kidevedetön sitraatti. Magnesiumoksidi on edullisinta tuottaa ja se sopii helposti "yksi nappi päivässä" -periaatteeseen. Keskisormea lääketehtaille ja apteekeille sen myynnistä siis. En tiedä, ketä tässä tulee mainostettua, mutta ainakin vaihtoehtotuotteita pitäisi löytyä. Samalta sivulta löytyy myös tutkimustietoa tuosta magnesiumyhdisteiden eroista. (edit: joskin tuotesivuilta löytyvään tutkimustietoon pitää aina suhtautua hieman varauksella) Tästä hyvästä ko. apteekkiin lähtee myös palaute siitä, että minulle myytiin jauhopurkki.

Liika-annostuksenkin riski on ilmeisesti kovin alhainen, mutta äkkisellä googlailulla selviää ainakin se, että urheilijoilla magnesiumin puutetilat ovat yhtä yleisiä kuin suomalaisilla on d-vitamiinin puutetila. Lopputulemana on kramppeja sitten eri lihaksissa, minulla näemmä kaikki keskittyy pohkeisiin. Ruoasta toki tulee osansa ja viljatuotteet, kasvit ja kahvi (!) tuovat pääosan päiväannoksesta. Täysviljatuotteilla pääsee jo selvästi pidemmälle, pitänee lisätä taas niiden osuutta.

Sinänsä turhauttavaa havaita, että näitä puutostiloja puskee vasemmalta ja oikealta, mutta yhtä rohkaisevaa huomata, että vielä asian voi korvata. Lähdetään kokeilemaan, jos tuosta magnesiumsitraatista on iloa ravintolisänä. Raportoidaan myöhemmin, jos voin kävellä normivauhtia ilman pelkoa suonenvedosta pohkeessa.

Aamutreenausta

Lyhyesti: inhoan aamutreenausta; siitä ei tule mitään, sydän ei lyö tahtia riittävästi ja kaiken lisäksi yleensä koko päivän ajan tuppaa nukuttamaan aamutreenin jälkeen. Ne, joille "tunti liikuntaa aamuisin on kaksi tuntia lisää työtehoja päivällä" ovat patologisia valehtelijoita ja irtaantuneita todellisuudesta. Armeijassa tuota tuli tietenkin harrastettua, mutta jotain siitäkin kertoo se, että se alkoi olla "lystiä" noin 4kk jälkeen ja kesti noin nolla aamua oppia pois tuosta tavasta.  Vieläkin ainoa sallittu aamu-urheilu on surffaus, eikä sekään ihan itsestään onnistu silloin, kun sitä on tarjolla.

Tämän vuoden puolella tosin työkuviot menivät hieman uusiksi, eli päivät venyvät ainakin syksyä säännöllisemmin ja kun tarkoituksena oli muutenkin lisätä ainakin uinnin viikko-osuuksia, niin aamut on nyt pakko valjastaa käyttöön. Onneksi kaikkia ei tarvitse ja jatkossakin voi hikoilla iltaisin, mutta etenkin tuo uinti, jota sietää paikkailla muutenkin, vaatii lisätreeniä. Rajojahan tässä on tarkoitus rikkoa, eli kokeillaan sitten aamutreenejä. Tosin esim. tällä viikolla kolmesta aamu-uintivuorosta käytin nolla. Ei kyennyt ylös, aamu-uni vaikutti järkevämmältä kokonaispaketilta.

Lämpimälle vedelle tässä vaiheessa silti kaikki plussat, koska kaikki muu  urheilu aamuisin on aivan hirvittävää räpellystä. Syksyllä yritin aamusulkapalloa ja neljä erää sulkapalloa tuotti maksimisykkeen 112. Eli "hieman" hukkaan heitettyä treeniä tuollainen ja se jäikin sitten siihen. Uinti, kevyissä määrissä, sentään toimii ihan oikeana herättäjänä ja jos ei tarvitse junassa istua klo 7.40, ehtii aamulla uimaankin. Tärkeintä on kuitenkin se, että treenin jälkeinen fiilis on ok, vaikka treeni onkin selvästi iltatreenejä kevyempää ja lyhyempää.

Tieteelliseltä kannalta faktat puhuvat aika lailla em. manauksen puolesta.  Myös tässä artikkelissa on hyvin kevyesti sivuttu aihetta ja todetaan tuo sama: ei kannata ainakaan sulkapalloa lätkiä heti aamuyöstä, vaan kevyt lenkki tai sali toimii lähes kaikille. Aamu-urheiluun tottuminen vie suhteellisen kauan, eivätkä kaikki eivät saa siitä hyötyeroa kirittyä lainkaan. Tiukat treenit jatkuvat siis iltavuoroina, mutta koska rennoista aamuvedoista ei ole kuitenkaan haittaakaan, saavat ne jatkua vielä. ainakin silloin, kun pääsen ylös sängystä. Uimaan oppii tehokkaasti vain uimalla, illat pitää jakaa tasaisesti juoksulle, pyöräilylle, salille ja uinnille, niin kai tällä on mentävä. Onneksi kevättä kohden aamuisin löytyy sentään edes valoa. Talvisaikaan aamut ovat muutenkin tarpeeksi synkkiä, kuntoilulla tai ilman.

Tammikuun saldo

Tammikuussa homma pyörähti taas käyntiin. Rauhallinen alku pysyi rauhallisena ja homma kiihtyi hyvää vauhtia loppua kohden. Näin sen pitikin mennä, tosin en odottanut, että treeniä tulisi näin paljon jo nyt.

Marras- ja lokakuuhun verrattuna tuntimäärä oli aika lailla samoissa, mutta kertoja tuli selvästi enemmän. Tosin nyt yhdistelmiä löytyi enemmän ja kirjasin myös venyttelyt mukaan viime vuoden tilastoinnista poiketen. Hyvää nousukäyrää silti ja omaa mieltä lämmittää ainakin se, että joulukuun keuhkoputkiongelmista palauduttiin tehokkaasti. Ulkona kävin treenaamassa tasan kerran ja siitä meni pohkeet täysin jumiin, kun lumisohjossa juokseminen ei vastannutkaan ihan kesäpäivän hölkkää. Keskisormea vaan talvelle, ainakin näin treenauksen kannalta.

Uinti oli juuri tuosta keuhkoputkiongelmasta johtuen kuningaslaji tammikuussa. Matkat olivat  aiempia keskimäärin hieman lyhyempiä, mitä selittää aamu-uintien tuleminen kuvioihin ja se, että tammikuun alussa uinti oli ainoa laji, jota uskalsi edes hieman lähellä täystehoja. Kaksi kertaa uintikeikka päättyi tosin jo kilometrin hujakoilla, kun pohjekrampit tulivat mukaan altaaseen. Tuota sitten pitäisi yrittää korjata, on tuo kramppailu sen verran turhauttavaa.

Helmikuussa on vähemmän päiviä, mutta tuo pitäisi ylittää aika kovaakin. Jos keli sallii, hiihto pääsee hyvän alun ja äkkiromahduksen jälkeen takaisin ohjelmaan ja jos vaikka kaikki lumet sulaisivat nythetiäkkiä, niin voisi juostakin sellaisia 20km lenkkejä. Juoksumatolla tuo on vaan niin käsittämättömän tylsää, että sitä tekee väkisinkin mieli vältellä.