Tour de Helsinki - kisaraportti

Kauden päätöskisa taisi olla tämä. Tai en ainakaan keksi, mihin vielä jaksaisin mennä mukaan ja tämä nyt oli oikeasti hieno tapa päättää kisakausi, joten tavallaan en ehkä edes halua sotkea hupiin muita kisoja.

Yksinkertainen sapluuna nätille sunnuntaipäivälle: 140km pyörälenkki Espoon, Nurmijärven, Tuusulan ja Sipoon kautta Helsinkiin, eli 140km minulle täysin uusia maisemia. Kunnioitettava osallistujamäärä (2000+), pitkälti täydellinen pyöräilykeli ja ainakin toistaiseksi minun elämäni pisin pyöräretki. Varmuuden vuoksi pistin vielä rajut tavoitteet kisaan ja ainakin teoriassa tavoittelin 4h kisa-aikaa. Valmistautumisen nyt tietenkin unohdin aika pitkälti, mutta kyllä henkisesti oltiin valmiita.

0-11km yhteislähtö

Kuvalinkki

Jäätävän kokoinen pyörämassa liikkeelle ja ihan turvallisuussyistäkin ensimmäinen 11km vedettiin hiljaa ja rauhallisesti ryhmäpyöräilyä opetellen. Jo tällä pätkällä joku onnistui kolaroimaan ja omasta kämpästä tutut rengasräjähdykset kaikuivat edestä ja takaa. Loistohomma hoitaa lähtö näin, koska ainakin itsellä pieni alkujännäri poistui täysin ja pehmeä lämmittely tuli hoidettua samalla. Varsin näyttävä letka oli liikenteessä, vaikkei se viereisestä kuvasta ihan täysin aukeakaan. Tiivistä oli joka tapauksessa.

11-40km typerää yksinpyöräilyä

Massalähdön jälkeen hävitin täysin oman ryhmäni, enkä tiennyt yhtään, miten kovaa minun pitäisi polkea tai mitään muutakaan. Sykkeet rajun korkeat ja monen monta kilometriä painelin ilmaan minkään näköistä peesiapua. Lisähappoja jaloille antoivat Bodom-järven tienoon mäkinen maasto, joka onneksi tasaantui kiltisti Nurmijärveä lähestyessä. Tässä kohtaa kävi jo monta kertaa mielessä, että kisasta tulee armoton, jos koko matkan luulen pystyväni pitämään tätä vauhtia. Onneksi takaa tuli reippaiden nuorten miesten joukkio, jonka vauhdista sain vielä uupuneenakin kiinni. Massassa ajaessa ei maisemista nautita, mutta tuulensuojasta sitäkin enemmän.

Pahoittelut vielä takanani ajaneelle kaverille, joka vältti pienen hasardin väistämällä satulatelineessäni ollutta pulloa. En huomannut mitään, mutta ilmeisesti näillä paikkeilla vesipulloni päätti jättäytyä seurasta. Ilmeisesti muutama töyssy oli sen verran liikuttanut pulloa, että se päätyi tielle. Toivottavasti kukaan muukaan ei sen takia kolaroinut.

40-100km leppoisaa retkipyöräilyä

Tässä kohtaa kisa alkoi jo vähän naurattaa, kun siis tuo em. ryhmä tuli rinnalle ja ohi ja päätin takertua heidän vauhtiinsa kiinni. Letka kulki rennosti, sykkeet laskivat piknik-tasolle (140-150) ja vauhtia piisasi reilusti. 2h kohdalla mittarissa oli noin 68km, 3h kohdalla jo 100km, eli tavoitevauhtia saavutettiin varsin kivaa tahtia. Letka pysyi varsin hyvin kasassa, eikä ongelmia ollut. Yksi läheltä piti -tilanne tosin saatiin aikaiseksi, kun edellä ajava teki lukkojarrutuksen edessäni ja ajautui hetkeksi osittain poikittain tielle. Herkkä liipasinsormi jarrulla pelasti ja itsekin pääsin huudattamaan takakumia tässä. Minun takanani ei ollut sillä hetkellä ketään ja sain lisäksi väistettyä vastaantulevien kaistalle. Ei rengasrikkoa, ei kolaria, eli voitto.

100-115km ryhmä leviää hieman

Tässä vaiheessa tuo retkipyöräilykolonna taisi hajota kahteen osaseen ainakin hetkeksi ja itse päätin pitäytyä ensimmäisen vauhdissa vaikka pienellä irvistyksellä. Tässä kohtaa tuli myös tajuttua, ettei sitä energiaa ehkä sittenkään ole ihan loputtomiin, mutta kyllä näillä vauhdeilla ja mehuilla on maaliin päästävä. Näin pitkälle ei kannata polkea täysillä ja ruveta sitten jarruttelemaan, joten kirin eturyhmän kiinni ja retkeilin taas onnellisena peesissä tovin.

115-135km kroppa hajoilee

Lähes koko kisan ajan sain kärsiä alaselän jumituksesta. Johtuiko se sitten liian vähistä pyörälenkeistä viime aikoina vai huonoista unista, mutta pieni ongelma se oli joka tapauksessa. 20km kohdallla kiinnitin asiaan ekan kerran huomiota ja koko loppukisan ajan sain venkoilla itseäni eri asentoihin pyörän päällä lepuuttaakseni selkääni. Tämähän ei olisi ollut ongelma, ellei sen kaveriksi olisi tunkenut uusi suosikkini etureiden suonenvedot. Täysin uusi tuntemus ja täytyy myöntää; varsin ikävä sellainen. Jokainen vähänkään vahvempi polkaisu tai seisomaan nouseminen vei jalan joko krampin rajoille tai suoraan suonenvetoon. Kivaa. 25km matkaa maaliin, mutta jos tässä vaiheessa olisi hidastanut, olisin joutunut luopumaan peesiavusta ja matka maaliin olisi ollut yhtä pitkä, mutta varmasti raskaampi. Eli kiukulla jatkamaan, mutta oikeasti hieman jännitti, miten pitkälle noin vajaatoimisella reidellä edes voi päästä.

135-140km lopu nyt jo s**tana

Tämä ei ollut enää hauskaa. Etureiden kramppi paheni, mutten vieläkään halunnut luopua saavutetusta peesiavusta ja hyvästä vauhdista. Hampaat irvessä ylämäet, tasaisella sitten iloista hymyä ja toivoa siitä, että reisi kestää vielä tuon viimeisen pätkän. Ei noin lyhyttä matkaa teoriassa edes lasketa, mutta ikinä aiemmin en ole kytännyt näin hektisesti fillarin mittaria. Etenkin, kun mittarin antama matka heitti kokonaismatkalla noin 1,8km, eli kun luulin, että maaliin on enää vaivaiset 3,2km, näin 5km kyltin tien vieressä. Kiitti.

Maali: loppuaika 4:14:16

Kuva: Championchip.fi

Velodromilla helpotti jo. Maaliin pääsi ihan luistelemalla, mutta maalissa sitten iski se lopahdus. Ajanottosirua en saanut pois ilman apua, selkä oli niin remontissa, etten voinut kuin nojata rumasti pyörääni ja reisistä ainakin se oikea lopetti kaiken järjellisen toimintansa. Kävi klassinen kilpikonna selällään -efekti, kun viimein sai käydä pitkäkseen. Istumaan ei päässyt selän takia ja kun vasen jalka liittyi oikean kramppiklaaniin, en voinut kierähtää pystyynkään. Mahtavaa, ainakin maaliintuloon oli siis vaadittu keskivaiheiden naureskelujen sijaan ihan oikea efortti.

Helppo se on nyt huudella, mutta ilman kramppeja olisin hakenut viimeiselle kympille vielä kunnon rutistusta. Yhteislähdön jälkeen vauhti oli kuitenkin reilusti yli 34km/h, eli ei kaukana oltu siitä alkuperäistavoitteesta. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kierros takana ja mielellään menen jatkossakin näihin, kun tuli taas ensikertalaisen virheet tehtyä ja niistä opittua. TDH ei ehkä lämmitä niin paljon, jos osallistujamäärä tuosta vielä kasvaa, mutta onhan näitä. Pirkan Pyöräily nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

Kisakauden jälkeen siis alkaa taas ankara kunnon- ja vauhdin kasvatus, eli pk-lenkkejä, intervalleja ja pitkästä aikaa myös kuntosalia tiedossa. Näihin tulee uutta treeniohjelmaa ja opittuja vinkkejä pitkin syksyä. Kiitoksia siis kisakausi 2011, nevöfoget.

Kramppien alkulähteillä

Samaa vanhaa toistaen: pohkeet kramppaavat tätä kirjoittaessakin. Neuvoa on kyselty, venyttelyä on lisätty entisestään ja itse asiassa kaikki kliseet on käyty läpi. Noituuteen en vielä ole tukeutunut, tosin vapaaehtoiset noidat ja shamaanitkin ovat olleet vähissä.

Ongelma on siis vieläkin kovin selvä. Kaikkien muiden lihasten ollessa kunnossa, pohkeet keräävät kaiken huomion ja kramppailevat oikeastaan ihan milloin haluavat. Juostessa ne tosin usein vain pistävät ja osoittavat lievää kireyttä, mutta juoksulenkki ei ole muistaakseni ikinä tyssännyt suonenvetoon pohkeessa. Nyt istun siis sohvalla ja jos ojennan nilkkani (kumpi tahansa), popsahtaa sen jalan pohkeeseen suonenveto noin kolmessa sekunnissa.

Yhtenä vinkkinä tuli laboratoriokäynti; jos pohkeiden krampit johtuvat huonosta aineenvaihdunnasta pohkeissa, voisi se selvitä tuolla. En ole vielä varannut aikaa, mutta harkitsen sitä koko ajan kovemmin. Ei tässä kestä pää.

Toisena vinkkinä lopetin Googlen käytön liian mutu-pohjaisen kommentoinnin rienaamana ja siirryin suoraan tieteen kimppuun. British Journal of Sports Medicine on vähintäänkin haastavaa luettavaa ajoittain, mutta löytyy sieltä ainakin tekstiä. Esimerkiksi tämä artikkeli vihjaa siitä, että urheilijoiden krampit eivät johdu painotetusti väärästä suolotasapainosta, vaan liian kovasta ja epäsopivasta treenistä. Eli teoriassa en saisi juosta nykyistä lenkkivauhtia, päinvastoin. Paha tuosta sanoa, helmi- ja maaliskuu on mennyt palautellessa ja silti krampit ovat ja pysyvät. Toisaalta lenkkini ovat olleet varsin reipasvauhtisia silloin harvoin, kun niille on jaksanut lähteä. Pitää ehkä kokeilla hidasta lenkkiä ja katsoa, mitä jalat siihen sanovat. Ongelmana hitaassa lenkkivauhdissa on tuo askeleen laatu, väkisinkin kolisee kantapäät maahan, kun yrittää hidastaa menoa.

Tämä artikkeli vahvistaa taas sitä ajattelua, että kreatiini ehkäisisi kramppeja tehokkaasti pienentämällä sykettä ja hieneritystä. Ei tiedä, pitänee kokeilla. Kreatiini itse asiassa on niitä harvoja mössöjä, joita en vielä (tietoisesti) kehooni tunge. Tilaus Vegetukkuun lähti ennen kuin ehdin edes itse asiassa miettiä asiaa. Taidan olla hieman helppo saalis ravintoasioissa. (HUOMHUOM! Kreatiinia ei saa nauttia yhtäjaksoisesti, vaan esim. 4 vko:n kuuri aina treenauksen jälkeen ja yhtä pitkä tauko on hyvä rytmi. Muuten voi vetää miinuksen puolelle senkin nauttiminen)

Tämä artikkeli taas painottaa treenin ja juoksualustan tärkeyttä. Nyt tuli isohko ikävä etelän aurinkoon ja pehmeille hiekkarannoille. Pitänee muuttaa Yyteriin asumaan kesäksi, jos pehmeä hiekka oikeasti vaikuttaa merkittävimmin juoksukunnon ja lihastoimivuuden kehittymiseen.

Lupaavimpana artikkelina löyty tärinähoidon positiiviset vaikutukset lihaskipuihin. Kuntosaliltani tuo löytyy, pitänee vaan ihan oikeasti ruveta käyttämään sitä johdonmukaisesti.  Tai ainakin kokeilla, jos käytön lisääminen johtaa johonkin mukavaan. Toistaiseksi satunnaiset pilottikokeiluni ovat ainakin olleet varsin miellyttäviä kokemuksia.

Tämä vähän vähemmän tieteellinen artikkeli Kuntoplussassa antaa lisäksi kymmenen vinkkiä palautumiseen ja vain akupunktio on kokeilematta pohjehuollossa. Ei auttanut tuokaan.

Kuten tekstin hyvästä rakentelusta siis selviää, minulla ei ole käryäkään, mikä tai missä homman ydin on. Jalkaongelmiin erikoistuneet fysioterapeutit olivat ihmeissään vaivojeni edessä ja ohjasivat urheilulääkärille ja laboratorioon. Onko jostain mahdollista ostaa pohjeimplantteja ja lahjoittaa nämä vanhat vaikka pois?

edit: joltain mutu-forumilta bongasin vinkin siitä, että pitäisi ruveta poimimaan tavaroita lattialta pelkkiä varpaita käyttäen, koska sen pitäisi ilmeisesti aktivoida ja rentouttaa pohkeita. Näillä varpailla tuo on helppoa, eli pitänee tuotakin kokeilla.

p.s. pahoittelut linkkien isosta määrästä. Muuten tämä teksti olisi lävähtänyt ylimittaiseksi.

Turhan hapokasta?

Treeniblogin sijaan tästä alkaa kehittyä kiukuttelublogi. Joulukuu meni yskiessä, nyt talvella jalat ovat olleet polvesta alaspäin niin riesaiset, että alkaa ihan oikeasti turhauttaa. Helmikuusta ei sitten tullut sitä kovinta treenikuukautta toistaiseksi. Eikä tule. Syitä on kaksi, mainitaan ensin tuo lähes huumorin puolella liikkuva suomalainen ilmasto. (tällä hetkellä Turun Sanomat ilmoittaa seuraavia lukuja)

Lämpötila: -21,2 °C
Pakkasen purevuus: -22,4 °C

Todellisena ongelmana on kuitenkin nuo aiemmin manaamani pohkeet. Palautuminen mistä tahansa pohkeita vaativasta liikunnasta on naurettavan hidasta ja turhan monta kertaa se on jäänyt täysin kesken pohkeiden takia. Viimeksi keskiviikkona piti uida 2km lenkki lähes pelkillä käsillä ja jalkoja käytin vain tasapainon pitämisen verran ja jätin kaiken potkuvoiman väliin. Silti, 2km kohdalla piti lopettaa, ei käsien, vaan jalkojen takia. Tuo aiemmin mainitsemani ennätys-Cooper meni läpi täysin tukkoisilla pohkeilla ja itse asiassa kaikki helmikuussa vedetyt treenit on hoidettu pienen kärsimyksen kautta. Pyöräily on oikeastaan ainoa treeni, joka pyörii mukavan puolella tuskattomuutensa takia. Mutta pientä kärsimystä aiheuttaa esim. nilkan oikominen sohvalla, rauhallinen kävely tai esim. kaupan kalatiskillä jonottaminen. Niin hyvässä kunnossa nämä pohkeet ovat.

Pienenä yllätyksenä tuli kuitenkin hierojan kommentti: "Ei täällä lihaskireyttä ole, päinvastoin." Ongelma tuntuu olevan enemmänkin se, että näin pienissä ja jänteikkäissä pohkeissa (ja takareisissä) sinne kertyvät hapot eivät liiku sujuvasti ja sen korjaaminen onkin sitten oma ongelmansa. Akuuttina korjauksena ostin Voltarenia, jolla voitelen jalat kolme kertaa päivässä ja suosituksesta ostin myös paketin Pascoe-emäsjauhetta. Tuon mömmön pointti olisi siis lisätä lihasten aineenvaihduntaa ja sitä kautta nopeuttaa palautumista ja toivottavasti ihan oikeasti katkaista tämä jatkuva jalkojen särkeminen.

Emäsjauheen mukana tullut virtsasta mitattava pH-testi näyttää toistaiseksi aika ronskeja arvoja (5,5-6,0), mutta tarkka kokonaiskuva saataisiin ilmeisesti vasta veri- ja hengitysmittauksiin yhdistettynä. No, suuntaa-antavanakin tuo testi näyttää niin rumia lukuja, että ehkä tässä ollaan asian jäljillä. Ongelmalliseksi taustojen selvittely tosin menee siinä, kun lähes jokaisessa lähteessä tieto on hieman erilaista ja huuhaan riski tällä kentällä kasvaa samaa vauhtia. No, kun olo  jaloissa on jatkuvasti kuin opiskeluajan torstaiaamuina, niin kai tätäkin pitää kokeilla.

Nyt alkaa kaapisto olla täynnä erilaisia jauheita ja minulle aiemmin täysin tuntemattomia mömmöjä, mutta olen melkoisen valmis kokeilemaan mitä tahansa päästäkseni tästä riesasta eroon. Venyttely ei ole asiaa ratkaissut, nesteiden lähes vainoharhainen kittaaminen ei ole tuonut rauhaa, hieronta tuntuu lievältä tai keskivahvalta pahoinpitelyltä ja levonkin jälkeen voi suonenveto iskeä täysin varoittamatta. Balettiin on turha mennä, varpaillani voin seistä kerrallaan vain sekunteja ennen suonenvetoa. Pisteet siitä, onneksi balettiuran menetys tässä vaiheessa elämää on verrattain pieni menetys.

Hyviä vinkkejä saa myös esittää, jos sellaisia löytyy. Talvella kunnon ylläpito ja kehitys on muutenkin ällöttävää puuhaa, eikä tämä nyt varsinaisesti auta asiaa. Ehkä jumi lähtee auringolla,  mutta paha sanoa, kun se kaveri on ollut piilossa turhan paljon viimeiset 4kk. Lopettaminen ei tosin käy edes mielessä, mutta olisi tätä kiva hoitaa ilman näitä turhia pikkuongelmiakin.

Pohkeet myytävänä

Olen aiemminkin maininnut, miten olen jostain perinyt jatkuvasti jumittavat pohkeet. En tiedä, mistä nyt tuulee, mutta nyt nämä pirulaiset tekevät elämän ihan oikeasti vaikeammaksi. Toinen viikko putkeen pitää hieman rauhoitella treeniä, kun pelkkä nilkan ojentaminen johtaa neljännen asteen suonenvetoon. Vasen ja oikea ovat ihan yhtä jumissa, toisinaan toinen kestää nilkan ojentamista kramppaamatta yli 3sek, useimmiten ei.

Julmaksi homma meni viimeistään hieronnassa. Yksi elämäni väkivaltaisimmista 30min jaksoista olisi voinut päättyä siihen, että lyön takaisin ihan vain itsepuolustustarkoituksessa. Itsehillinnällä pääsin voittoon, mutta pohjeongelma ei poistunut ja ihmettely jatkuu. Venyttely on todella perusteellista ja magnesiumin saanti on ollut turvattuna. Tai oli, kunnes herra Internet hyppäsi silmille tätä kirjoittaessa.

Apteekista ostetut 350mg magnesiumit olivat päiväannoksen ylärajalla, mutta kiltti ja kaupallinen apteekkari ei joko tiennyt tai ei viitsinyt mainita eri magnesiumyhdisteiden eroista, vaikka ihan tarkoituksenhakuisesti kysyin asiasta. Magnesiumyhdisteiden toinen osapuoli on usein oksidi, sitraatti, aminohappokelaatti tai aspartaatti. Lukion kemiasta on tätä kirjoittaessa noin 12 vuotta, joten teknisesti tuo ei sano mitään. Mutta tämä pisti silmään:

"Mg oxide supplementation resulted in no differences compared to placebo." (lähde)

Ja tietenkin tuossa kaapin apteekkipurkissa lukee kyljessä MgO. Kiitti nappuloista, oksidiyhdistelmästä noin 96 % menee täysin susille ja parhaimmin elimistöön imeytyy kidevedetön sitraatti. Magnesiumoksidi on edullisinta tuottaa ja se sopii helposti "yksi nappi päivässä" -periaatteeseen. Keskisormea lääketehtaille ja apteekeille sen myynnistä siis. En tiedä, ketä tässä tulee mainostettua, mutta ainakin vaihtoehtotuotteita pitäisi löytyä. Samalta sivulta löytyy myös tutkimustietoa tuosta magnesiumyhdisteiden eroista. (edit: joskin tuotesivuilta löytyvään tutkimustietoon pitää aina suhtautua hieman varauksella) Tästä hyvästä ko. apteekkiin lähtee myös palaute siitä, että minulle myytiin jauhopurkki.

Liika-annostuksenkin riski on ilmeisesti kovin alhainen, mutta äkkisellä googlailulla selviää ainakin se, että urheilijoilla magnesiumin puutetilat ovat yhtä yleisiä kuin suomalaisilla on d-vitamiinin puutetila. Lopputulemana on kramppeja sitten eri lihaksissa, minulla näemmä kaikki keskittyy pohkeisiin. Ruoasta toki tulee osansa ja viljatuotteet, kasvit ja kahvi (!) tuovat pääosan päiväannoksesta. Täysviljatuotteilla pääsee jo selvästi pidemmälle, pitänee lisätä taas niiden osuutta.

Sinänsä turhauttavaa havaita, että näitä puutostiloja puskee vasemmalta ja oikealta, mutta yhtä rohkaisevaa huomata, että vielä asian voi korvata. Lähdetään kokeilemaan, jos tuosta magnesiumsitraatista on iloa ravintolisänä. Raportoidaan myöhemmin, jos voin kävellä normivauhtia ilman pelkoa suonenvedosta pohkeessa.