Kaiken takana on tiede, osa 1

Koska tässä projektissa ei voi oikaista missään, mutta kaiken voi optimoida, on pakko ottaa koko hommaan maksimaalisen tieteellinen näkökulma.

Eli miten kehoni oikeasti toimii, mikä on puolueettomasti todettuna todellinen kuntotaso ja ennen kaikkea, miten kaikki kerätty data vaikuttaa siihen, miten treenejä pitää suunnitella. Aiemmin koko homma hoidettiin aika lailla fiilispohjalta, ei minulla ollut käryäkään aerobisista ja anaerobisista tasoista. Vuosi sitten juostiin puolimaraton sillä sykkeellä, jolla ei tullut oksennus ja toivottiin, että koko matka menee tasaista vauhtia. Ei mennyt, nyt sain siihenkin tieteelliset perustelut.

Kuntotesteihin siis. Turussa asiasta kysellessä vastaan tulee aina Paavo Nurmi -keskus ja pakko todeta: pelkästä mittauksesta en olisi viisastunut yhtään, mutta ammattimainen ja kattava tulosten läpikäynti antoi huomattavasti kirkkaamman kuvan siitä, missä nyt ollaan ja mihin tästä voi mennä. Lähtökuopissa ollessani, oli hyvä käydä läpi koko setti: kehonkoostumus, hapenottokyky, maitohappotasot, lihasvoimat ja päälle tosiaan vielä tiukka konsultointi siitä, mikä vaikuttaa mihinkin.

Numerot ovat raakoja:

• Painosta voisi hieman luopua. 2011 paino oli just alle 80kg, nyt se on reilu 84kg, eli tavoite on sinänsä selkeä. Ei stressata tuosta, mutta on hyvä tiedostaa, että kokomatkalla ylimääräinen paino ei ainakaan auta mitenkään.  
• Aerobisen kynnyksen juoksuvauhti on sellaista 6:19 / km. En ole ikinä juossut noin hiljaa treenatessa.
• Anaerobisen kynnyksen juoksuvauhti olisi sellaiset 4:48 / km. Väittäisin, että parhaimpina päivinä tuo oli korkeampikin, mutta näillä mennään tänään.
• Kaavamaisesti optimoituna maratonvauhti oli sellainen 3:45. Tuosta voi toki yrittää nokittaa, mutta ei se tuosta dramaattisesti paranisi. Paha väittää vastaan, en ole vieläkään juossut yhtään maratonia.
• Ikäisekseni olen kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja oikein treenattuna näitä lukuja on helppo nykiä parempaan suuntaan.

Mitä tehdään: 

• Konsulttiapua treeniohjelman suunnitteluun
• Puolihuoliteltu dieetti päälle. Mieluummin kuolen kuin lasken kaloreita, mutta tietyissä asioissa voinee ohjata.
• Lisää treeniä, katso kohta 1.

Tältä pohjalta siis eteenpäin. Treenit on jo hyvässä käynnissä, niistä hieman tarkemmin toiste.

Uusi alku, typerämmät ideat

1v 9kk. Niin pitkään sai tämä blogi olla rauhassa muhimassa, kun kirjoittajan piti kerätä itsensä, motivaationsa, urheiluinnostuksensa ja ennen kaikkea aloittaa jotain niin tyhmää, että siitä kannattaisi taas kirjoittaa. Viimeksi kirjoittaminen loppui kuin seinään, kun tarkoitus oli luoda kuva siitä, mitä vaaditaan, että lähes kylmiltään voi kasata itsensä puolimatkan triathlonille ja se tavoite tuli varmasti täyteen. Kiitos siihen liittyneestä palautteesta.

Tässä välissä tapahtunutta:

• vasemmasta nilkasta katkaistut nivelsiteet. Tämä pitkälti tuhosi kilpakauden 2012, osallistuin vain elokuussa Myllyn Pyöräilyyn (127km) ja syyskuussa Ruisrääkkiin (puolimaraton). Puolimaratonin uusi ennätysaika korjattiin muotoon 1:40, mutta kun ei ole konkreettista tavoitetta, ei tuon jälkeen jaksanut pitää yllä järkevää treenisuunnitelmaa.
• Talvella 2013 uusi, tosin entistä kevyempi, kipinä hoitaa itsensä taas puolimatkakuntoon. Motivaatioapuina romahtaneet testitulokset, hullun siisti polkupyörä (aiheesta lisää myöhemmin) ja muun teknologian paremmat hankintamahdollisuudet ja tarjonta. 
• Kesällä 2013 pientä kisaintoilua. Vantaan Kuusijärvellä perusmatkan (1,5+40+10) triathlon, Sastamalan puolimatka ja Käringsundin puolimatka. Näiden perusteella opittu myös, että kunto on katoavaista. Käringsundin loppuaika 5:39 on kauden paras, mutta 20min hitaampi kuin ensimmäinen triathlon Joroisissa 2011. Romahdusta on nähtävissä eniten juoksuvauhdissa.

Mitä tästä eteenpäin:

• Välineistön päivitystä. Uusi pyöräni on maailman hienoin, mutta siitä tulee niska kipeäksi. Lisää tästä myöhemmin.
• Uusittu treeniohjelma. Tätä en vielä tiedä itsekään.
• Maksimaalisen tieteellinen näkökulma. Kaiken voi optimoida.
• Projektin päätös: 16.8.2014 Kalmarin Ironman-kisa Ruotsissa.

Nyt se on julkista, eli se on pakko tehdä. Treenivinkkejä, kommentteja, vihapostia ja kaikkea saa jättää kommentteihin. Tarkoituksena on kyhätä vinkkipankki niille, jotka lankeavat yhtä helposti näin typeriin ideoihin, eivätkä tiedä, mitä tekevät.

Vuosi 2011 lukuina

Myönnettävä se on: en ole ikinä liikkunut ja hikoillut yhtä paljon kuin vuonna 2011. Mitään Rocky-tason itsensäylittämistä en silti jostain syystä koe tempaisseeni, vaikka listaan kuuluikin ensimmäinen puolimaraton, puolitriathlon, Tour De Helsinki (140km), klo 5:30 juostu Unikeon lenkki (10km, 41:32) ja naurettava määrä hyviä ja vähemmän hyviä treenejä. Onhan noissa ylpeiltävää, mutta jostain syystä tuntuu, että homma jäi kesken; tänä vuonna on sitten parannettava noiden suoritusten aikoja, vauhteja jne. Saas nähdä.

Heiaheia väittää, että urheilin 308 kertaa ja 216 tuntia. Eli palttiarallaa 35min päivässä joka päivä. Uskoakseni pääsin siis jopa helpommalla kuin edellisessä projektissa, 365 valokuvan ottamisessa 365 päivän aikana, jolloin tuhrasin varmaan noin tunnin per päivä saadakseni sen projektin valmiiksi.

klikkaa kuva isommaksi (kuukausitilasto)

Hieman pienempiin osiin purettuna tuntimäärä kasvoi kesää kohden kuukausittain ja lähti laskuun taas syksyn tultua. Ihan loogista, keväällä into nostattaa kuntoa oli melkoinen, kun lumet sulivat ja sai uuden fillarin alle jne. Syksyllä oli melkoisia motivaatio-ongelmia, kun kelit rajoittivat treenejä rajusti ja muutenkin ensi kesä vaikuttaa jotenkin liian kaukaiselta, että juuri nyt jaksaisi rehkiä hirveästi. Tai siis nyt tammikuussa jaksanee taas paremmin, treeni muuttuu hieman punttipainoitteisemmaksi maaliskuuhun asti ja sitten pääseekin taas pyöräilemään ja juoksemaan valoisalla. Eli julistettakoon se tässä: ensi kesän triathlonin puolimatkan tavoiteaika on 5h ja sen takia keväällä tullee joskus hiki.

Näillä mennään, tuohon tavoiteaikaan julistetaan tammikuussa vielä pieni täky, jolla motivaatio sen saavuttamiseen on taas asteen helpompi hakea. 2012 pitäisi siis ylittää itseni rajoilta, joiden saavuttaminen ylipäätään vaati melkoista itsensäylittämistä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Lobotomialla kisakuntoon - harjoitusvastus

Tämän harrastuksen tarkoituksena (ja ehtona) oli luonnollisesti myös se, että opin nauttimaan siitä, mitä teen. Juoksusta en oikeastaan aiemmin nauttinut, uinti on vieläkin melkoisen tylsää, mutta pyöräily ei ole onnistunut olemaan vielä tylsää. Paljon uusia maisemia, hyvää vauhtia jne. tekivät tuosta lajista oman suosikin, mutta sen typeränä ehtona on näemmä se, että maa ei jäädy ja kaikki elämä kuole 6kk vuodessa. Eli espanjassa on varmasti hauskaa pyöräilijöilläkin, Suomessa joudutaan vaihtamaan nautinto henkiseen kidutukseen, jota myös harjoitusvastukseksi kutsutaan.

Kuvassa ADHD:n hoitoteline.

Luulin tehneeni järkikaupat elokuussa, kun ostin käytetyn harjoitusvastuksen todella ystävälliseen 60€ hintaan joltain, joka varmasti tiesi, miksi hän haluaa päästä siitä eroon. Sinänsä fiksu hankinta, harjoitusvastus ottaa vastuksensa fillarin vaihteista, se on tukeva ja se toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Mutta.

Yksi treeni takana. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa 90 sekunnin jälkeen. Pidin pienen tauon 10min jälkeen. Vartin jälkeen vilkuilin kelloa jatkuvasti. Luulin oikeasti, että viime talvena salilla paukutettu kuntopyöräily oli piinaavan tylsää, mutta täytyy myöntää, tämä meni jopa siitä ohi. Hämmentävää, mutta ainakin treenien aloitus on helppoa. Siihen se sitten tyssääkin.

Pitänee virittää jokin leffastudio fillarin ympärille, niin ehkä tuo homma muuttuu mielenkiintoiseksi ihan vahingossakin. Alku ei ollut kovin lupaava ja oikeasti meinasin pitää tuon telineen heti takaisin myyntiin.

Ja treenien lisäbonarina lunta ei tietenkään ole senttiäkään, mutta sen verran on jo jäätä, että lenkkeilykin on paikoittain todella raivostuttavan hankalaa. Tää peli on taas tässä, miksei tätä maata rakennettu 2000km lähemmäs päiväntasaajaa? Kuka oikeasti väittää, että talvi on hyödyllinen asia? Häh?

On tässä tokin se hyvä puoli, että kun kevät tulee, niin treenaamisen mielekkyys on talven jäljiltä melkoisen varmasti aivan mielettömän korkea. Mutta kun talvi kestää viikon sijaan monta kuukautta, niin tässä menee ihan oikeasti ohi monta hyvää hetkeä tehdä itsestään kisakuntoinen. 

Marraskuun saldo

Aika rauhallisesti mennään vieläkin, vaikka toki hieman yritetään pitää kuntoa kasassa. Viimevuotiseen verrattuna huomasin, että kun sulkapallokaveri on jossain toisella puolella maapalloa koko talven, niin ei tule raahauduttua salille oikeastaan lainkaan ja se näkyy toki hieman tunneissakin. No, eihän tunneilla ole mitään väliä, kunhan tekee niitä oikeita juttuja. Toivotaan, että homma menee näin.

Eli tuntimäärissä näemmä raahataan vielä viime syksyn perässä, mutta pidempien lenkkien (marraskuun pisin 18+km juoksu) fiilis ja vauhti on ollut niin kohdallaan, että turha tässä on mistään valittaa. Pohkeista ei ole haittaa, happi kulkee ja kokonaisuudessaan homma tuntuu olevan pienemmistäkin määristä huolimatta kohdillaan. 

Uutuutena marraskuussa treeneihin tuli kotiin hommatut kahvakuulat, joista tulee vielä erillinen kirjoitus, kunhan niistä jotain aikaiseksi saan. Toisena uutuutena fillarin treenivastus, josta ei niinkään tule kirjoitusta, vaan syvä avautuminen siitä, miten tylsää kunnon ylläpito voi pahimmillaan olla. Ihan oikeasti, joku raja siihenkin.

Joulukuun myötä tulivat näemmä ekat oikeat liukkaat ja ulkojuoksu muuttui kerrasta melkoisen ärsyttäväksi. Tosin luntakaan ei ole, joten hiihtokautta ei pahemmin availla, joten tässä alkaa pian syntyä klassinen talven pattitilanne. Valoa ei ole ja kaikki järkevät liikuntamuodot on jossain määrin poissuljettuja. Kiitos.

Motivaation alkulähde - kilpailu

Nyt on tätä triathlon-harrastusta kestänyt jo noin 14kk ja todella monta kertaa on pitänyt potkia itseään yksittäisten treenien osalta liikkeelle, kun ei oikeastaan ole kiinnostanut. Harvemmin motivaation puute on urheillessa häirinnyt tai lenkki olisi sen takia jäänyt kesken, kunhan lenkille asti on päässyt, mutta kokonaisuudessaan homma on todella monta kertaa ollut melkoisen kiven takana.

Motivaatiota on toistaiseksi kaivettu lähinnä teknisistä lähtökohdista, eli välineurheilusta, kehon mittauksesta ja teknologista iloista, kun todellista kilpailua ei ole ollut kuin itsensä ylittämisessä. Kaveriporukassa tietenkin on pientä kilpailua, mutta jotenkin homma ei mennyt niinkään kilpailuksi, vaan se pysyi asiallisena kannustamisena. Mikä on kyllä hauskaa, mutta kun se ei oikeasti oikeastaan kisko korvasta lenkille, niin siitä ei oikeastaan ole hyötyä.

Nyt homma muuttui. Peli koveni. Panoksia nostettiin. Kissa nostettiin pöydälle. Lisää kliseitä. Urheilu-urani ulkopuolella käytän kovasti aikaa Lyyti-palvelun loistavassa seurassa ja Lyytin idean emo, perjantaikokki Petri Hollmén otti asiakseen osallistua ensi kesänä samaan kisaan ja julkisti tavoitteensa blogissaan riittävän laajalle yleisölle voidakseen perua ideaa. Kisan sijaintia ei vielä olla ratkaistu, mutta joka tapauksessa tämä muutti asetelmia dramaattisesti. Kumpikaan ei (tavallaan) voi hävitä toiselle, emmekä voi kannustaa toisiamme. Se ei olisi reilun pelin hengen mukaista.

Kaiman eduksi hän sattuu asumaan nyt Sveitsissä, jossa mäet tuottavat treeniin väkisinkin tuloksia, treenikausi on noin 13kk vuodessa, mutta minun tasoituksekseni kyseessä on perheellinen mies, joka hyppäsi tähän kelkkaan noin 14kk minun jälkeeni. Herra on tosin ulkoillut ja liikkunut aikaisemmin selvästi minua aktiivisemmin, joten pohjakunnon osalta homma on Sveitsissäkin hyvällä pohjalla. Hauskaa tästä tulee siis joka tapauksessa ja nyt minua ei pidä oikeastaan mikään sisällä, kun on lenkkipäivä tiedossa. Hahaa, tätä on kaivattu.

Yleisesti ottaen motivaatio on todella mielenkiintoinen aihe ja siitä voisi kirjoittaa käsittämättömän paljon. Laiskana aion silti oikoa mutkia ja linkittää yhden videon. Ja vaikkei alla olevasta videosta löydykään suoraa vastausta triathlon-suoritukseen, niin on siinä silti hyvä opetus: tee sitä, mikä hyvältä tuntuu ja menestys tulee mukana. Nyt on oikeastaan kaikki palikat (myös urheilu-uran ulkopuolella) sillä mallilla, että tuosta on turha aloittaa väittelyä.

Lokakuun saldo - kreisibailauksen kultakausi

Yksi kuvakaappaus kertoo enemmän monta tilastoa.

Lokakuu ei nyt mennyt urheilullisesti ihan putkeen. Kokonaissaldossa huimat 10h liikuntaa, tosin ensimmäinen viikko meni flunssakautta pelätessä ja viimeinen meni siinä, kun lokakuun monet ja monet juhlat saivat selän liikuntakelvottomaan tilaan. No, ihan kuin tässä olisi hätä mihinkään, joten ei minua häiritse. Tärkeämpää oli saattaa ystäviä maailmalle, yläfemmailla tasakymppejä, nähdä vanhoja opiskelukavereita jne. Tekosyitä on useita, ei tämä siihen kaadu.

Eli turha tähän oikeastaan edes listata mitään, koska marraskuu on alkanut reippaasti, olo on kevyt vuodenajasta riippumatta ja pyöräilykelejä riittää vielä. Viime vuonna pysyvät lumet tulivat reilusti lokakuun puolella ja ainakin minulle tämä vaihtoehto on paljon mieluisampi. Tosin lokakuussa näemmä varmistelin jo yllättävän talven tuloa, kun pyörälenkkejä oli tasan yksi ja uimassa tuli käytyä taas melkoisen reippaasti.

Eli tästä lienee helppo ponnistaa taas vähän kovemmille treeneille ja marraskuun alun treenit antavat hyvää toivoa siitä, ettei se kunto romahda edes aktiivisella löysäilyllä. Vielä, kun tulisi kesä vähän äkkiämmin, niin viikonloppuisinkin saisi ottaa rennosti, eikä tarvitsisi panikoida itseään heti aamupäivästä pihalle, jos haluaa valoisalla liikkua.