Jäähyväiset selkävaivoille

Tammikuussa kirjoittelin siitä, miten selkävaivani olivat mystisesti loppuneet uintitreenien myötä. Nyt, pidemmällä kokemuksella ja parilla elämää muuttavalla oppitunnilla voin huudella lisää samasta aiheesta. Jos sinulla on selkävaivoja, niin haluat ehkä lukaista tämän, koska turha toistaa sitä, mitä minä tein väärin.

Koko kevät jatkui selän voittokululla ja vain pyöräilyn aloittaminen johti siihen, että selän venyttelyjä piti lisätä. Vain kesäkuussa selkä meni hetkeksi lukkoon, mutta jumitus kesti vain pari päivää ja oli asteikolla "mieto", eli ei mitään dramaattista. Eli entiseen verrattuna huikea muutos, hierojakin sai keskittyä vihaisiin jalkoihini ja kaikki voittivat.

Yllättävä käänne alkoi kuitenkin Tour de Helsingistä. Hieman ennen tuota kisaa selkä oli hieman vihoitellut lievällä kolottamisella ja sellaisella ärsyttävällä jumittelulla, joka tuntui sitten kolotuksena käsissä tai jaloissa tai muuten vain ilkeänä pistona jossain päin selkää. Ja 140km pyöräily sitten viimeisteli tuon selän taas hoitokuntoon ja vasta nyt se alkaa olla taas kuosissa.

Ongelmaan, vaivaan ja ratkaisuun on näemmä se yksi ja sama tie; uinti. Elokuussa ei kiinnostanut uida lähes lainkaan, vaan käytin vähät urheilutuntini pyöräilyyn ja juoksuun, kun kelit kerran tuohon kannustivat. Reilun kuukauden uintitauko teki kuitenkin kepposensa ja 

a) uinnin uudelleen aloittaminen oli järkyttävän kankeaa läträämistä jo näin lyhyen ajan jälkeen
b) jo pieni määrä uintia alkoi korjata selkää. 7,5km myöhemmin tilanne on merkittävästi parempi, vaikkakin korjattavaa löytyy vielä melkoisesti.
c) jo pieni tauko tekee negatiivisia ihmeitä. Aloitus oli vasta kesken, kun pieni syysflunssa iski päälle ja uinnissa on nyt pian reilun 10 päivän tauko, joka ikävä kyllä näkyy ja tuntuu selässä.

Tästä toivottavasti oppineena tiedän siis jatkossa hakeutua altaaseen vaikka väkisin. On näitä selkäjumeja sen verran ehtinyt elämässä katsella, ettei niitä tullut minuuttiakaan ikävä niiden ollessa poissa.

Juoksuvaivoja

Melkein ehdin jo innostua kevään mahdollistamista treenimäärien lisäyksistä, mutta eiköhän siihenkin saatu jokin ongelma.

Ensimmäistä kertaa ikinä jalat lopettivat täysin toimimasta viime viikolla. Pohjekrampista ei ollut yllättäen kyse, vaan kummatkin jalat nilkasta puoleenväliin säärtä vain alkoivat särkeä niin paljon, että juoksulenkki loppui 2,5km kohdalla ja kun totesin jo kävelynkin mahdottomaksi, piti ottaa taksi kotiin. Ei hyvä. Pidin viikon juoksutauon ja viime sunnuntain combolenkillä jalat kyllä toimivat, mutta olivat  vielä kovin kaukana hyvästä.

Lyhyen Googlailun jälkeen löysin pitkiä listoja eri näköisiä vaivoja, joista moni osuu kuvaukseltaan omiin jalkoihin. Ja tavallaan eivät osu sitten lainkaan. Penikat eivät ole tavallaan kipeät (sekin on joskus koettu), akillesjänne ei suoraan satu kuvausten mukaisesti ja kokonaisfiilis olikin ekalla kerralla kuin sääriluissa olisi nippu eri kokoisia murtumia, joiden lisäksi kaikki säären lihakset tuntuivat liian pieniltä niille tarjottuun tilaan. Toisella kerralla helpotti hieman, mutta jalkojen kireys oli taas aivan omaa luokkaansa. Kiitti.

Keho.netistä löytyi tällainen listaus, josta kaksi ensimmäistä lottokuponkia osuu eniten omiin ongelmiin. Parannuskeino on sinänsä helppo, jarru päälle ja palautumaan, joten tällä on kai mentävä hetken aikaa. ja levon aikana lisättävä venytyksiä. Uinti ja pyöräily säästävät jalkoja juoksun tärinärasitukselta ja pitävät minut kunnossa kuitenkin. Toivottavasti lyhyt lepo riittää, ei tässä koko kesää aikaa ole olla juoksematta. Jos ongelma jatkuu, niin menee sormi suuhun. Toivottavasti ei.

Selkävaivat - poissa?

Piti tämäkin sitten nähdä. Kävin maanantaina ekaa kertaa joulukuun alun jälkeen Naprapolilla oikomassa lähes letkumaista selkärankaani, joka on tuottanut eri näköisiä vaivoja (muistaakseni) melkein 14 vuoden ajan. 16-vuotiaana eräs nimetön Turku Trojansin massiivinen 57-kiloinen laituri sai hieman osumaa ja siitä sitten aloitettiin erinäköiset ja -nimiset kuntoutustempaukset tälle selälle.

Tällä kertaa vastaanotto oli kuitenkin erilainen. Hartiajumitusta toki on vielä pinnassa, mutten muista kuulleeni noin 14 vuoteen sanoja "tämä selkähän on kunnossa". Eli ei lamauttavia lukkoja, ei päänsärkyä aiheuttavia niskajumeja, eikä muitakaan. Hurraa.

Ongelma on siis ollut tiedossa varsin kauan. Ja parannuskeinotkin ovat olleet melkein tiedossa. Parhaimmillaan ongelma on pysynyt edes jotenkin piilossa, kun on tuurilla onnistunut löytämään sopivan yhdistelmän liikuntaa, hierontaa ja muita hoitoja. Pahimmillaan ollaankin sitten maattu lattialla tuskissaan haukottelun tai tomaatin pilkkomisen johdosta ja ihmetelty, miten parin nikaman huono yhteistyö saa molemmat kädet kramppaamaan samanaikaisesti. Ja jos joku keksii hoitomuodon, jota ei olla testattu tähän selkään, olen valmis tarjoamaan jäätelön.

Tämä, nyt jo noin neljän kuukauden autuas vapaus selän rampauttamasta elämästä on kuitenkin täysin uutta. Kuten ensimmäisissä teksteissä mainitsin, selkä meni täysin shokkiin juoksun, pyöräilyn ja uinnin aloittamisesta ja kävelin ennätykselliset pari viikkoa pää keuhkojen korkeudella. Siitä toivuttuani lisäsin venyttelyä, järkeistin treenimääriä ja lepoa ja yritin pitää homman järkipuitteissa lisäten liikuntaa koko ajan. Joulukuun pakkotauko näkyi myös selän lihasten jumituksena, mutta onneksi isommalta häiriöltä vältyttiin. Ainakin toistaiseksi.

Nyt voidaan kuitenkin koputtaa puuta, jatkaa venyttelyä ja toivoa, että homma jatkuu tällä mallilla. Tähän voisi lähes tottua, mutta pidetään nyt rutiineista vielä kiinni ja juostaan lenkin lisäksi siellä hierojalla. Konttoriduunissa saa kuitenkin kaikki liikunnan hyödyt nollattua hyvinkin äkkiä, joten nyt ei uskalla lopettaakaan. Paha kierre.