keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Cooperin juoksua

Kuva: http://bit.ly/hapX6a
Jos joku ei jostain syystä tiedä, niin Cooperin testi (henkilö ei kuvassa) on varsin pätevä antamaan edes jonkinlaisen kuvan mitattavan maksimikestävyydestä. Pointtina on siis juosta 12min aikana niin pitkälle kuin pääsee, eli mistään avaruuskirurgiasta ei ole kyse. Teknisistä testeistä kirjoittelen myöhemmin, kunhan pääsen sellaiseen.

Armeijassa juoksin testissä melkein 3000m, homma jäi kiinni 50 metristä ja todella ärsyttävästä ja lihavasta laivakokista, joka jokaisella ohituskierroksella näki asiakseen blokata muiden juoksijoita. Traumat sikseen, nyt tulokset alkavat näyttää jo hyviltä.
Lokakuussa juoksin ekan treenikuukauden kunniaksi ensimmäisen testini 11 vuoteen. Päätin ennen homman alkua, että rikon 3000m rajan ja 30 ikävuoden lähestyessä vääjäämättömästi, en tarkkaan tiennyt, mitä menin päättämään. Pulssi hakkasi ekan mutkan jälkeen noin 180 hujakoilla ja koko loppuaikana en nähnyt sykkeen laskevan alle 180:n. Nykyinen mittari ei ikävä kyllä tallenna sykettä, mutta 200m välein tarkistettuna luku oli tasaisesti 180-184. Sykkeestä huolimatta ja ehkä juuri sen takia tuo 3000m meni poikki ja testiin jäi vielä 2sek löysää. lmeisesti testi meni siis hyvin, maksimisuoritusta tuossa haetaankin.

8.2. juoksin homman uudestaan, tällä kertaa tosin juoksumaton päällä. En tiedä, antaako vakionopeuksinen juoksumatto vetoapua, mutta 3100m vauhtiin määrätty juoksuvauhti, noin 175 hujakoilla pyörinyt pulssi ja yllättävän lyhyt 12-minuuttinen läähätys tuntui miellyttävän lupaavalta.  Toki asiaa helpotti tuo täysin tasainen vauhti, mutta tuntui kovasti siltä, että olisin jaksanut vielä hetken pidempäänkin. Tavoitteena on siis 3300 toukokuussa, saas nähdä, miten käy. Epävirallinen maailmanennätys on noin 4750m. Yritän tuota keväällä, kun alla on kunnon fillari.

Testissä siis mitataan hapenottokykyä ja näillä luvuilla (29v, 183cm, 81kg) VO2 -lukuni on 57,6 ml/kg/min. Alla olevan taulukon mukaan saan pisteet 6/7, reilun kuukauden päästä saisin jo täydet pisteet. Asiaa.
Klikkaa isommaksi
Yritän kaivella uintiinkin jotain testimittaria ja tarkoituksena olisi käydä myös tarkemmassa rasitustestissä, josta saisi hieman tarkempaa kuvaa syketasoista ja muista ominaisuuksistani. Urheilu on toki kivaa sellaisenaankin, mutta käppyröillä siitä tulee mielenkiintoista :)

1 kommentti:

  1. 3300 on jo aika kova. Kerro sitten miten kävi. Mikko M

    VastaaPoista