Tammikuun saldo

Tammikuussa homma pyörähti taas käyntiin. Rauhallinen alku pysyi rauhallisena ja homma kiihtyi hyvää vauhtia loppua kohden. Näin sen pitikin mennä, tosin en odottanut, että treeniä tulisi näin paljon jo nyt.

Marras- ja lokakuuhun verrattuna tuntimäärä oli aika lailla samoissa, mutta kertoja tuli selvästi enemmän. Tosin nyt yhdistelmiä löytyi enemmän ja kirjasin myös venyttelyt mukaan viime vuoden tilastoinnista poiketen. Hyvää nousukäyrää silti ja omaa mieltä lämmittää ainakin se, että joulukuun keuhkoputkiongelmista palauduttiin tehokkaasti. Ulkona kävin treenaamassa tasan kerran ja siitä meni pohkeet täysin jumiin, kun lumisohjossa juokseminen ei vastannutkaan ihan kesäpäivän hölkkää. Keskisormea vaan talvelle, ainakin näin treenauksen kannalta.

Uinti oli juuri tuosta keuhkoputkiongelmasta johtuen kuningaslaji tammikuussa. Matkat olivat  aiempia keskimäärin hieman lyhyempiä, mitä selittää aamu-uintien tuleminen kuvioihin ja se, että tammikuun alussa uinti oli ainoa laji, jota uskalsi edes hieman lähellä täystehoja. Kaksi kertaa uintikeikka päättyi tosin jo kilometrin hujakoilla, kun pohjekrampit tulivat mukaan altaaseen. Tuota sitten pitäisi yrittää korjata, on tuo kramppailu sen verran turhauttavaa.

Helmikuussa on vähemmän päiviä, mutta tuo pitäisi ylittää aika kovaakin. Jos keli sallii, hiihto pääsee hyvän alun ja äkkiromahduksen jälkeen takaisin ohjelmaan ja jos vaikka kaikki lumet sulaisivat nythetiäkkiä, niin voisi juostakin sellaisia 20km lenkkejä. Juoksumatolla tuo on vaan niin käsittämättömän tylsää, että sitä tekee väkisinkin mieli vältellä.

Selkävaivat - poissa?

Piti tämäkin sitten nähdä. Kävin maanantaina ekaa kertaa joulukuun alun jälkeen Naprapolilla oikomassa lähes letkumaista selkärankaani, joka on tuottanut eri näköisiä vaivoja (muistaakseni) melkein 14 vuoden ajan. 16-vuotiaana eräs nimetön Turku Trojansin massiivinen 57-kiloinen laituri sai hieman osumaa ja siitä sitten aloitettiin erinäköiset ja -nimiset kuntoutustempaukset tälle selälle.

Tällä kertaa vastaanotto oli kuitenkin erilainen. Hartiajumitusta toki on vielä pinnassa, mutten muista kuulleeni noin 14 vuoteen sanoja "tämä selkähän on kunnossa". Eli ei lamauttavia lukkoja, ei päänsärkyä aiheuttavia niskajumeja, eikä muitakaan. Hurraa.

Ongelma on siis ollut tiedossa varsin kauan. Ja parannuskeinotkin ovat olleet melkein tiedossa. Parhaimmillaan ongelma on pysynyt edes jotenkin piilossa, kun on tuurilla onnistunut löytämään sopivan yhdistelmän liikuntaa, hierontaa ja muita hoitoja. Pahimmillaan ollaankin sitten maattu lattialla tuskissaan haukottelun tai tomaatin pilkkomisen johdosta ja ihmetelty, miten parin nikaman huono yhteistyö saa molemmat kädet kramppaamaan samanaikaisesti. Ja jos joku keksii hoitomuodon, jota ei olla testattu tähän selkään, olen valmis tarjoamaan jäätelön.

Tämä, nyt jo noin neljän kuukauden autuas vapaus selän rampauttamasta elämästä on kuitenkin täysin uutta. Kuten ensimmäisissä teksteissä mainitsin, selkä meni täysin shokkiin juoksun, pyöräilyn ja uinnin aloittamisesta ja kävelin ennätykselliset pari viikkoa pää keuhkojen korkeudella. Siitä toivuttuani lisäsin venyttelyä, järkeistin treenimääriä ja lepoa ja yritin pitää homman järkipuitteissa lisäten liikuntaa koko ajan. Joulukuun pakkotauko näkyi myös selän lihasten jumituksena, mutta onneksi isommalta häiriöltä vältyttiin. Ainakin toistaiseksi.

Nyt voidaan kuitenkin koputtaa puuta, jatkaa venyttelyä ja toivoa, että homma jatkuu tällä mallilla. Tähän voisi lähes tottua, mutta pidetään nyt rutiineista vielä kiinni ja juostaan lenkin lisäksi siellä hierojalla. Konttoriduunissa saa kuitenkin kaikki liikunnan hyödyt nollattua hyvinkin äkkiä, joten nyt ei uskalla lopettaakaan. Paha kierre.

Ekat hiihdot takana

Noniin, tulihan tämäkin eteen. Reipas -14°C pakkanen ei saanut pitäytymään sohvalla ja kun Turun kaupungin hiihtoladut kerran alkavat olla auki, niin kai se oli pakko mennä. Ei tuossa kelissä tee mieli edes juosta, joten sukset alle ja ladulle.

Impivaaran kuntoradan ladut ainakin olivat moitteettomassa kunnossa. Luistelutilaa piisaa ja perinteisen tyylin loistokunnossa olevat urat helpottivat kokemattomankin ensisutaisuja. Propsit kaupungille, ainakin tästä on tehty helpompaa.

Pitovoiteiden hallinta meni hieman poskelleen, jokaisesta potkusta lipsahti hieman hyväntekeväisyyden puolelle ja kun kokeili etenemistä ilman käsien apua, tipahti vauhdista varmasti lähes 3/4. Ensi kerralla ehkä luen jopa vihjeitä ja ohjeita ennen ladulle lähtöä, ei tuo tyhjänpotkiminen niin kivaa ollut. Tosin sillä erolla juoksuun, ettei tuosta kipeytynyt jalat kesken suorituksen. Ylämäissä tuon huomasi varsin hyvin, aikamoisia vauvanaskeleita sai potkia, että pääsi mäen päälle. Alamäille kiitosta hyvästä luistosta ja pulssin tasausmahdollisuudesta.

Tunti ladulla, reilu 9km mittarissa ja nyt pitäisi arpoa vielä, mitä lihaksia pitäisi venytellä. Varmuuden vuoksi venyttelin ylävartalosta lähes kaiken, minkä osasin ja hain vielä kertausapua tästä aiemmin mainitusta venyttelykuvastosta.

Huomenna sitten nähdään, mitä lihaksia tuli sitten käytettyä. Alaselkä varmasti hyppii silmille, muista en osaa rehellisesti sanoa mitään. Odotetaan jännityksellä.

Lihashuolto

Pitkän matkan treeniin helpotusta ei nyt varsinaisesti tuo vahva taipumukseni saada täysin irrationaalisia jalkakramppeja ja selkävaivoja. Treenin alkuvaiheissa tuo selkä näytti voimansa, kun liian innokkaasti aloitettu uinti veti selän lukkoon ja sitä makseltiin parin viikon ajan. Lihashuollolla lienee siis pointtinsa tätä projektia suorittaessa. Helppoa tämä ei olisi ollut 20-vuotiaana, nyt varmasti ehkä vielä hieman vähemmän.

Jalkakrampit kohdistuvat pitkälti pohkeisiin, joita venyttelen, hieron, ravitsen ja kaikkea sitä, mitä kirjoissa käsketään. Ei auta, kireät ovat ja vähän krampin reunalla eletään tätä kirjoittaessakin. Juoksussa tähän osaa jo hieman valmistautua, mutta uinnissa tuo lienee jopa pienimuotoinen ongelma. Surffauksessa, sukelluksessa ja uinnissa pohkeeni ovat osoittaneet pahimmat puolensa niin monta kertaa, että tuskin päästään helpolla järvivedessäkään. Venyttelyä siis venyttelyn päälle, mutta pahimpaan sietää varautua myös henkisesti.

Lisäaihetta riemuun antaa selkäni. Ilmeisesti myös pohkeiden kireys lähtee selästä, mutta yliliikkuva selkärankani nyt vain ei pysy kasassa ilman kunnon huoltoa. Aivan varmasti kaikkea tähän on myös kokeiltu. Hierontaa, akupunktiota, kylmähoitoa, lämpöhoitoa, sähköhoitoa, ultraäänihoitoa, kinesioteippausta, magneettihoitoa ja tiesmitä. Apua on varmasti tullut, en halua edes tietää, miten pahassa jamassa oltaisiin ilman näitä apukeinoja.

Säännöllisesti käyn aukomassa lukkoja Naprapolilla, jota ilman tästäkään ei tulisi varmasti mitään. Kunnon selkälukko rajoittaa kaikkia liikeratoja todella rajusti ja pahimmaksi tilanne meni tosiaan heti treenin alussa. Selkä pysyy jokseenkin kurissa treeniohjelmaan liitetyllä kuntosalikierroksella, naprapatialla ja lisäksi kuntosalin kuukausimaksuun kuuluu onneksi myös hierontapalvelu.

Yksikään näistä ei toimi ilman toista, joten pientä tasapainoilua asiassa saa harrastaa. Oireet tunnistaa onneksi jo ajoissa ja tavallaan tietää, miten selkä pysyy kuosissa. Ei sekään aina auta, mutta asian kanssa on silti elettävä. Katsotaan, miten tämä treenikausi muuttaa tuota selän toimintaa. Varmasti tästä on asiaan hyötyäkin, mutta yhtä varmasti jossain välissä tulee treenaukseen katkos.

Onneksi vihjeitä ja neuvoa löytyy läheltä ja kaukaa. Venyttely-blogi on suppeahko, mutta jos asiasta ei tiedä mitään, sietää tuokin sivusto tarkistaa. Tämän linkin lopusta löytyy kattavampikin kuvallinen ohjeistus, jos jokin tietty lihas ja sen venytys aiheuttaa ihmetystä. Kärsivällisyys on asiassa koetuksella, mutta olen nyt yrittänyt ottaa treenipäivien tavaksi ainakin 15min venyttelyn. Tuota alussa mainittua selkäongelmaa lukuunottamatta pahimmat krampit ja lukot ovat pysyneet poissa, mutta ei tässä ainakaan venyttelystä voi tinkiä.

Toivottavasti notkeus kasvaa samaa vauhtia kunnon kanssa, muuten tässä käy taas klassisesti ja sadan metrin uinnin jälkeen pitää kellua takaisin lähtöpisteeseen.