Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Vastustuskyky remontissa

Tässä sitä taas ollaan. Joko aivot yrittävät nenän kautta karkuun tai sitten taas ollaan jonkinlaisessa urheilua hidastavassa pikkuflunssassa. Ongelmaahan asiassa ei olisi, jos tämä ei nyt olisi jo aivan liian mones kerta tänä talvena.

Ja ongelman siitä tekee nimenomaan se, vaikka urheilen enemmän kuin koskaan, jopa välttelen tällä hetkellä ulkourheilua, niin olen sairastellut tänä talvena enemmän kuin ikinä. 2000-luvun eka puolisko meni käytännössä ilman sairaspäiviä ja normitalvena enintään yksi pieni flunssa puskee niskaan näin keskimäärin. Tänä talvena saikkupäiviä on piisannut todella hyvin, joulukuussa hengitin kuin 80-vuotiaat, helmikuussakin tuli pari päivää lepäiltyä kuumeen takia ja nyt maaliskuunkin puolella toiveikas kevään odottelu on lässähtänyt lumen lisääntymiseen (!) ja pienimuotoiseen hengitysongelmaan. Tänään siis jäin sohvalle, kun nuhaa puskee ihan tosissaan.

Liikunta, laadukas ravinto ja hyvä peruskunto pitäisi pitää vastustuskyvyn kunnossa, mutta muistan lukeneeni artikkelin, jossa todettiin paljon urheilevilla tuon sairaspäivien määrän kääntyvän kasvuun. En nyt väkisinkään sitä artikkelia näemmä löydä, mutta pitänee epäillä, että nyt jo 30-vuotias runkoni kärsii hieman tästä kuntoryöpytyksestä ja kääntää tilanteen nyt tällaiseksi. Flunssaa enemmän silti harmittaa tuo prkleen talvi, joka tulee joka kolmas päivä takaisin. Maaliskuun lopussa pitäisi olla +10°C juoksukelejä, ei jäätä, liukkautta ja -10°C:n yöpakkasia.

Ei siis auta, odotellaan huhtikuuta, levätään taas pari päivää ja nappaillaan vitamiineja. Jos enää ikinä treenaan triathlonia varten, niin pitänee varmistaa, että asun koko talven päiväntasaajalla. Näillä leveysasteilla se ei ole hauskaa, eikä fiksua.

perjantai 31. joulukuuta 2010

Uuteen vauhtiin

Noniin, treenikausi 2010 on päätöksessään. Tai oikeastaan se päättyi jo 9.12.  tuohon aiemmin mainitsemaani "yskään", joka nyt sitten osoittautui hieman vahvemmaksi keuhkoputkentulehdukseksi. Ei mitään hätää enää, kunhan en nyt ihan ihan täysillä aloita ja kunhan en treenaa pakkasessa. Etenkin jälkimmäinen on todella surkea vitsi realiteetit huomioon ottaen, mutta satsataan sitten vaikka uintiin ja kävellään/ hölkätään juoksumatolla. Jipii.

Joulukuun piti olla kovin treenikuukausi tähän asti. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä, joulukuussa treenattiin Heiaheian mukaan 9 kertaa ja 9 tuntia loppukuukausi yskittiin sisätiloissa. Opittiinpahan taas jotain talvitreenaamisesta ja siitä, miksi köyhät fijiläiset ovat niin onnellisia.

Tammikuu menee todennäköisesti siis uuden vauhdin kehittämisessä ja se seuraava kova kuukausi saa sitten luvan olla helmikuu. Lisäksi vitamiinisaanti pitänee tuplavarmistaa, ettei tämä vitsaus toistu ja ihan oikeasti hillitä itseäni liian kovalta startilta. Keuhkotulokset olivat siis ok, mutta jumitus on vielä melkoinen. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka loka- ja marraskuussa tuli treenattua totuttua selvästi kovemmin ja enemmän, voitti tuo treeniputki lyhyenkin sairastelun ja sohvalla makoilun 10-0.

Hyvää Uutta Vuotta siis kaikille, jatketaan ensi vuoden puolella uusilla pelinappuloilla.

torstai 16. joulukuuta 2010

Pakkotaukoa

Suomen talvi on kaunis ja eksoottinen jne. mutta ei siitä urheiluun mitään oikeaa hyötyä ole. Hiihto toki saatiin mukaan treeniin ja monipuolisuudessaan se on kyllä kunnon kasvatuksen kannalta hyvissä asemissa. Silti, uinti, juoksu ja pyöräily varmasti täyttäisivät kaikki kriteerit kuntopuolelta, joten kyllä tässä pärjäisi, vaikka lämpöä olisikin 20-40°C enemmän kuin nyt.

Eikä tähän mennyt edes kovin kauan: kylmässä urheileminen otti pienen veronsa jo nyt ja nyt kurkussa elää yskä, joka ei näemmä taltu edes levolla. Sairastelu ei oikeasti ole minulla kovin yleistä, mutta olihan se nyt suhteellisen selvä, että kun juoksee, hiihtää ja läähättää pakkasessa, on vastustuskyky kovilla. Ei riittänyt kyvyt tällä kertaa, mutta toivottavasti tämä on talven ainoa flunssaperusteinen treenitauko. Treenaaminen oli jo rutiinia, nautinnollista ja suhteellisen vaivatonta. Nyt saanee taas repiä itsensä kasaan. Onneksi ei ihan nollasta asti, mutta on tästäkin nyt hieman ylimääräistä vaivaa.

Lisäbonarina tietenkin melkein opeteltu ruokailurytmi on hylätty puolivahingossa. Ajattelin vielä helpottaa(?) asioita ja käydä luovuttamassa verta ja tehdä hapenotostakin vielä hieman vaikeampaa.

Kärsivällisyys ei oikein riittäisi tällaiseen jäähdyttelyyn, mutta kai se on pakko. Aikaa on reilusti, eikä tässä nyt ihan alusta tarvitse aloittaa. Sohvalla istuminen on silti tylsää, sanotte, mitä sanotte.

Lisäys 17.12. Lääkäri antoi aika ronskit pelinappulat. Keuhkotoiminta 48% luokassa, keuhkojen 'ikä' 84 vuotta ja kaksi viikkoa lähes täydellistä hengästymiskieltoa. Astmalääkkeet ja antibiootit ruokavalioon. Voi perkele. Eli joulukuun treenit oli tässä, tammikuussa taas uusiksi.