Tässä sitä taas ollaan. Joko aivot yrittävät nenän kautta karkuun tai sitten taas ollaan jonkinlaisessa urheilua hidastavassa pikkuflunssassa. Ongelmaahan asiassa ei olisi, jos tämä ei nyt olisi jo aivan liian mones kerta tänä talvena.
Ja ongelman siitä tekee nimenomaan se, vaikka urheilen enemmän kuin koskaan, jopa välttelen tällä hetkellä ulkourheilua, niin olen sairastellut tänä talvena enemmän kuin ikinä. 2000-luvun eka puolisko meni käytännössä ilman sairaspäiviä ja normitalvena enintään yksi pieni flunssa puskee niskaan näin keskimäärin. Tänä talvena saikkupäiviä on piisannut todella hyvin, joulukuussa hengitin kuin 80-vuotiaat, helmikuussakin tuli pari päivää lepäiltyä kuumeen takia ja nyt maaliskuunkin puolella toiveikas kevään odottelu on lässähtänyt lumen lisääntymiseen (!) ja pienimuotoiseen hengitysongelmaan. Tänään siis jäin sohvalle, kun nuhaa puskee ihan tosissaan.
Liikunta, laadukas ravinto ja hyvä peruskunto pitäisi pitää vastustuskyvyn kunnossa, mutta muistan lukeneeni artikkelin, jossa todettiin paljon urheilevilla tuon sairaspäivien määrän kääntyvän kasvuun. En nyt väkisinkään sitä artikkelia näemmä löydä, mutta pitänee epäillä, että nyt jo 30-vuotias runkoni kärsii hieman tästä kuntoryöpytyksestä ja kääntää tilanteen nyt tällaiseksi. Flunssaa enemmän silti harmittaa tuo prkleen talvi, joka tulee joka kolmas päivä takaisin. Maaliskuun lopussa pitäisi olla +10°C juoksukelejä, ei jäätä, liukkautta ja -10°C:n yöpakkasia.
Ei siis auta, odotellaan huhtikuuta, levätään taas pari päivää ja nappaillaan vitamiineja. Jos enää ikinä treenaan triathlonia varten, niin pitänee varmistaa, että asun koko talven päiväntasaajalla. Näillä leveysasteilla se ei ole hauskaa, eikä fiksua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti