Tyhjän potkintaa

Tavallaan typerää väittää, että tämä tuli yllätyksenä, mutta ilmeisesti talvijuoksussa on eronsa. En näin kesäihmisenä keksi yhtään hyvää puolta asiassa, mutta koska kyseessä on lottovoitto jne., niin asiaa ei voine näillä leveyspiireillä asuessa vältelläkään.

Juoksu on muuten muuttunut viime aikoina jopa mukavaksi. Projektin alkupätkillä lenkit olivat 4-8km mittaisia, nyt lenkit huitelevat 8-16km välillä ja meno on rentoa, vauhti on pitkälti kohdallaan ja tärkeimpänä juoksu jopa tuntuu hyvältä.

Kahden liukkaankelin lenkin jälkeen on kuitenkin jo opittu jotain: perustossuilla homma on yhtä sutimista joka hemmetin askeleella. Tuloksena miellyttävästi jomottava polvi/ polvet, pohkeiden ennätystasoa hipovat kireydet ja luonnollisesti koko lenkin mielessä pyörivä kaatumisen pelko. Nyt Turussakin on lunta ja ensitemppunaan kaupungin lumiaura-armeija tasoitti joka ikisen pyörä- ja kävelytien peilikirkkaaksi lisäämättä juuri lainkaan hiekkaa. Kiitos tästä, vasen polvi ikääntyi 51 minuutin lenkin aikana noin 8 vuotta. Tilanne voisi toki olla pahempikin, tuossa sutimisjuoksussa kun tulee jännitettyä pitkälti jokaista lihasta liikaa ja tarpeettomasti, niin on siitä nyt rentous kaukana.

Apua löytyy näemmä silti läheltä. Valmiitakin nastatossuja löytyy, mutta hieman kustannustehokkaampana vaihtoehtona löytyvät myös erilaiset nastoitussarjat kenkiin. Omat Adidakset sopivat lisäksi jalkaan niin miellyttävästi, ettei mieli tee vaihtaa ennen kuin on pakko ja irtonastat vaikuttavat tähän loogisemmalta ratkaisulta. Scandinavian Outdoor Storesta löytyi tällainen paketti ja tällä forumilla joku MacGyver kertoo omasta ratkaisustaan, joka kustansi lopulta 3€. Kolmantena vaihtoehtona on sellainen kumiluiska, joka vedetään kengän päälle, mutta jotenkin arveluttaa sen pysyminen jalassa. Tuo SOS:n mutteripaketti lienee helpoin ratkaisu, rälläkkää ei tarvita ja jalat kiittänevät tuostakin. Lumisen talven tapauksessa myös hiihtovoiteista on ilmeisesti dramaattinen apu pidon lisäämiseen. Katsotaan, mihin päädytään. Ennen nastojen hankkimista juoksen vain juoksumatolla ja lopetan jalkojeni tarpeettoman kiusaamisen.

Näillä pakkasmäärillä pukeutuminen ja hengittäminen ei ole toistaiseksi tuottanut ongelmia, mutta mikäli mennään viimevuotisiin lukemiin, niin tuossakin tulee varmasti ongelmia. Onneksi (?) on juoksumatto, mutta paikallaan juoksemisen välttämiseksi olen valmis joustamaan hieman tuossa kelipolitiikassa. +22°C ja aurinkoa lienee luvassa jo 7kk päästä, joten tässä odottaessa pitänee oikeasti vähän venyttää rajoja. Aurinkoisessa pikkupakkasessa juoksu on varmasti lähes mukavaa, mutta tod.näk. 85% talven lenkeistä on pimeää, tuulista, märkää,  liian kylmä ja muuten vain tarpeettoman typerää olosuhteiden suhteen. Henkinen kovuus on hieno asia jne., mutta jokainen, joka väittää tämän olevan älykästä puuhaa, on väärässä.

Pulikointia

Uinti oli näistä kolmesta harrasteesta ainakin ensioletuksena se mieluisin suorite. Viihdyn vedessä loistavasti ja joskus muksuna opettelin jossain määrin tehokkaan vapaauintitekniikankin, mikä helpotti ainakin uintiin asennoitumista rajusti. Säännöllistä treeniä ei ole uinnissakaan oikein ikinä ollut, 2008 keväällä kävin lyhyen, kuuden viikon (kerran) hengenpelastuskurssin, jossa uinti oli pääosassa ja ehkä 2004 kävin pari kertaa viikossa altaassa. Siis kesän ajan, ja kesäkin taisi tosin tarkoittaa heinäkuuta.

Eli kuntopohjaa uintiin ei sen enempää ollut, sekin piti hakea tyhjästä muiden lajien kanssa. Lisäksi kuntopohjainen uinti Suomessa tarkoittaa loputonta määrää pohjakaakelien tuijotusta, kun mereen tai järveen nyt ei täysijärkinen mene kuin kesä-elokuussa. Turussa kaiken lisäksi ainoa tarjolla oleva 50m allas on remontissa seuraavat 13kk. Eli 25m pätkissä pitäisi uida 2-3km kerrallaan ja toivoa, ettei matkalla sekoa täysin. Yhtä houkuttelevaa kuin kahden tunnin kuntopyörärykäisyt.

Uintitreeneistä sai, jälleen kerran, vinkkiä Triathlon-lehden artikkelista. Se nyt oli selvää, että paljon pitää uida, mutta kaikki vähänkään mielenkiintoisemmat treenit ovat tervetulleita vinkkejä. Nyt on pari kertaa käyty rykäisemässä tuo artikkelissa mainittu pyramiditreeni, eli 100m, 200m, 300m, 400m, 500m, 400m, 300, 200m, 100m vedot noin 15-30sek tauoilla. Lämmittelynä päälle noin 400m ja loppujäähdyttelynä rauhallista uintia tai juoksua, niin tuolla, noin 3km lenkillä, pärjännee peruskunnon kasvatuksessa. Vauhti on vaihdellut noin 20-25min / kilometri, joten ajallisesti tuo osuus ei tuottane kesälläkään ongelmia. Tavoitteena on 35min pulahdus, joten eiköhän siihen tällä menolla vielä päästä.

Uintivetojen lisävitsauksena on hillitön taipumus pohjekramppeihin. Ojennettu nilkka näemmä lisää pohkeen kramppaamistodennäköisyyttä ihan uuteen ulottuvuuteen ja rauhallisellakin vauhdilla pelkkä liian kova potku päätyseinästä johtaa minulla pohjekramppiin. Sinänsä hyvä, itsesuojeluvaisto ohjaa tässä tapauksessa käyttämään vähemmän jalkoja ja enemmän käsiä, mutta ei tuota nyt ihan oikeaksi hyödyksi voi kutsua.

1,9km rykäisyyn meni siis tasan 39min 16.11. testatessa. Vauhti ja veto oli rentoa menemistä, ei ilkeitä kramppeja, eikä missään vaiheessa homma lipsahtanut puuskuttamiseksi. Tavoitteena altaassa tuolle matkalle olisi oltava varmaan noin 30min, jotta tuo 35min avovedessä olisi hoidettavissa. Koko talvi aikaa treenailla, joten eiköhän tuokin tuosta parane. Maksimi- ja optimivauhtia on vain hieman hankala vielä arvioida. Sykemittarini ei vedessä toimi, eikä täysillä voi repiä ihan vain sen takia, että uinnin jälkeenkin pitäisi pystyä liikkumaan vielä tovi. Tuolla vauhdilla olo on rento, tosin huimaus vedestä noustessa on joka kerta yhtä tuttu.

Tekniikkakurssi helpottaisi ehkä hiomaan särmiä uinnista, mutta sille ei tunnu nyt olevan akuuttia tarvetta. Viihdytän toistaiseksi itseäni Videojugin uintivideoilla, joissa tekniikan tärkeimmät osaset on kerrattu ja yritän omatoimisesti sitten oppia ne väärin altaassa. Ei haittaisi yhtään päästä luonnonvesille treenailemaan, mutta näillä on mentävä. Lottovoitto jne.

Omistautumisen mallia

Viime viikolla varmistui Kelly Slaterin täysin käsittämätön, jo kymmenes surffauksen maailmanmestaruus. Kelly on nyt sekä nuorin että vanhin tittelinhaltija ja käytännössä mies on dominoinut lajia jo käsittämättömät 18 vuotta. Lisäksi välissä oli vielä parin kauden tauko kilpailemisesta vuosituhannen vaihteessa.

Kelly oli ensimmäinen 20 pisteen saaja (2 parasta aaltoa pisteytetään, 10p/aalto on maksimi) ja tuohon on toistaiseksi pystynyt vain yksi mies hänen lisäkseen. 20-vuotiaana hän päätti olla tyytymättä keskinkertaisiin sijoituksiin ja nyt 38-vuotiaana herra jaksaa painaa, vaikka -varsin loogisista syistä- hänen osallistumistaan on ihmetelty laajalti.

Lahjakkuus sikseen, Kelly on asemassaan vain siksi, että hän on halunnut tuota enemmän kuin muut. Ja tehnyt ehkä jotain pientä työtä ja harjoittelua sen eteenkin. Ja vaikken haluakaan ja pysty vastaavaan asemaan, niin täytyy myöntää: moinen asenne omaa tekemistä kohtaan on todella ihailtavaa.

Itse en ole ikinä treenannut mitään urheilua tavoitteellisesti. Joitain asioita on puolitiedottomana hoidettu alusta loppuun asti tai edes sinnepäin, mutta urheilussa tämä on tosiaan ensimmäinen kerta, kun tulos, treenimäärät ja muut sivutuotteet ovat edes osittain tiedossa. Toki matkalla on tarkoitus oppia, mutta ei tässä nyt mitään joudu täysin tyhjältä pohjalta opettelemaan.

Pientä rohkaisua antaa oma historia jossain määrin vaikeiksi laskettavien asioiden saavuttamisessa. Kitaransoitto, valokuvaus ja surffaus ovat henkilökohtaisesti top 3:ssa, kun pitää listata asioita, joissa kova pää oli ainoa keino ohittaa lahjattomuus. Sävelkorvaa ei ole minulle siunattu, valokuvaus opeteltiin toistamalla samat virheet aina uudestaan ja uudestaan ja surffaus, jos jokin, on ollut pään lyömistä johonkin itseä kovempaan.

Yhteistä noille kaikille lienee kuitenkin loputon toistojen määrä. Kamera on sanonut reilun kahden vuoden aikana "klik" noin 39 000 kertaa, teini-ikäisenä kitaransoitto oli päivittäisrutiinina noin 2-5h, hieman päivästä riippuen, ja surffaus on ollut lähinnä ajallisista rajoitteista johtuen hoidettu muutaman kuukauden pikakurssi, jossa kroppa on ottanut omat osansa osumista. Haavat, murtumat ja oikeasti pahat kolhut ovat kuuluneet asiaan, mutta napatusta aallosta saatu ilo on taitojen karttuessa vain kasvanut.

Olen lukenut jotain guruudesta ja 10000 työtunnista, mutta tähän ei ole käytettävissä 10000h. Enkä halua triathlonissa guruksi, edes puolimatkalla. Haluan maaliin ja mielellään tietyssä ajassa. Saas nähdä, riittääkö päättäväisyys maaliin asti ja jääkö tähän niin koukkuun, että temppu tulee toistettua. Tuskin, tämän jälkeen keksitään jotain uutta sitten.

Fillarikausi paketissa?

Tänään oli vielä tarkoitus tehdä kevyt pyöräretki. Tätä kirjoittaessa ikkunasta näkyy lumisadetta ja lämpötilaennusteet pyörivät nollan hujakoilla.  Niin paljon kuin en pyöräilystä tässä projektissa pidäkään, niin varmasti en aio itseäni siinä myöskään tapattaa. Maastopyörien renkaita kapeimmilla kumeilla ei rehellisesti ottaen kiinnosta edes yrittää ja nyt on pakko keksiä siis vaihtoehtoja.

Talvipyöräily on kyllä aiemmin ollut aktiviteettina, mutta pyörä on ollut maastomallia ja pyöräily on ollut hidasta liikkumista keskustassa. Kuntoilun kanssa sillä on ollut vain vähän tekemistä ja nyt kevytrenkaisemmalla fillarilla ei jotenkin tee mieli polkea yhtään aikaisempia talvia kovemmin. Toki pulssia saisi ylös sen vanhankin fillarin kanssa, mutta kun ei halua. Talvipyöräily on ällöttävää, piste.

Vaihtoehtoja onneksi on. Triathlon-lehden artikkeleistä, eli tästä, tästä ja tästä käy jossain määrin ilmi, ettei monikaan ole riittävän itsetuhoinen talvipyöräilyyn, vaan lisäpainoa saavat sitten juoksu, hiihto, kuntosali ja (yök) kuntopyörä. Kuntosalillakin saa vedettyä minitriathlonia ja tuo vaikuttaa jopa jossain määrin mielekkäältä vaihtoehdolta. Tai siis uintia ei salilla saa järjestettyä, mutta 3*15min -kiertoa juoksumatolla, kuntopyörässä ja soutulaitteessa kahteen kertaan vastaa jo hyvähköä treeniä, eikä kuulosta ollenkaan niin typerältä kuin 90min kuntopyörän päällä. Lisäetuina saa hengata sisätiloissa shortseissa, eikä tarvitse kuolata kaulaliinaan ja pelätä liukastumiskuolemaa koko ajan.

Hiihto on kokonaisvaltaiseen kunnonkehitykseen ilmeisesti tehokas ase ja kun itse olen viimeksi hiihtänyt vuonna 2004 ja sitä ennen ehkä 1992, on varmaa, että tästä tulee tuskaista. Mutta jos kelit sen sallivat, niin kai tuota on pakko herätellä. Välineitähän ei tietenkään ole ja kun viime vuonna jopa Turussa oli ihan oikea talvi, niin kahden perättäisen "oikean" talven todennäköisyys lienee aika pieni toteutuakseen. Pidetään silti peukkuja, kahden kuukauden yhtäjaksoinen lumijakso oli paljon mielekkäämpää kuin se perinteinen +2°C ja vettä.

Onneksi maaliskuuhun on enää 4kk. 120 päivää. Ja takatalvi tulee kuitenkin. Eli 150 päivää pitäisi pitää kuntoa edes jotenkin yllä ja mielellään kunnon pitäisi jopa kasvaa. Eli peruskuntotreenejä pitäisi kelistä riippumatta olla viikossa se kolme tai enemmän. Hyi. Vinkkejä saa esittää ja jos nurkissa lojuu ärsyttävyyksiin asti lentolippuja täältä Etelä-Eurooppaan tai kauemmas, niin kuuntelen tarjouksia :)

Ajan järjestämisestä

Ensimmäisenä itsellekin tuli mieleen se, miten tuollaiseen urakkaan järjestää treenauksen. Treenaus ilmeisesti vie aikaa ja aikaa pitäisi varata jopa säännöllisesti, jotta todennäköisyys kuolemasta ennen maaliviivaa jää edes hieman pienemmäksi.

Viime vuonna (elokuu 2009-2010) toteutin myös eräänlaisen projektin, joka vei yhtälailla aikaa ja vielä päivittäin. Piti ottaa vuoden aikana 365 valokuvaa ja pimeydestä, liian tutuista maisemista yms. johtuen päivän kuvaan meni helpostikin tunti aikaa, kun se piti etsiä, keksiä ja muokata kondikseen. Toki joskus riitti, että otti kuvan minuutissa ja hoiti sen kuntoon myöhemmin, mutta yhtälailla tuloksena oli varmasti yli 365 tuntia hukutettua aikaa, kunhan organisoi työnsä niin, että pääsi ottamaan aina vähintään sen yhden kuvan.

Ilman urheilua menisi ainakin minun osaltani työputki äkkiä sairausloman puolelle. Edellä mainittu ylinotkea selkä ei yksinkertaisesti kestä konttorielämää ilman pientä liikuntaa, joten joka tapauksessa sitä liikuntaa on pitänyt jossain määrin raivata kalenteriin. Yrittäjänä kalenterin muokkaus on pitkälti itsestä kiinni ja tässä tapauksessa homma onkin järjestynyt todella näpsäkästi: virka-aikana paiskitaan hommia normaalisti, mutta toimiston saa pistää kiinni, tai ainakin tauolle, tarvittaessa hieman aikaisemmin. Illalla saa paperihommat hoidettua joka tapauksessa, joten uimahalliin kannattaa tunkea silloin, kun sinne mahtuu ja ehtii, eikä silloin, kun viimeisetkin paperit ja sähköpostit ovat matkalla. En ole varma, mutta olen melkoisen varma, että klo 18 lähetetty sähköposti saa yhtä monta lukijaa kuin klo 20:30 lähetetty viesti.

Tietenkin voisi treenata myös aamuisin, mutta ainakin minulle aamutreenaus ja sen tuoma virkeys eivät todellakaan kävele yhtä matkaa. Päinvastoin, virkeyttä päivään tuo 1h pidemmät yöunet kuin väkinäinen puuskutus säkkipimeässä pakkasessa. Pari kertaa olen yrittänyt tuota aamuvuorotreenausta, mutta mitään siitä ei ole ikinä tullut; kroppa ei käynnisty ja pulssi ei kohoa edes yrittämällä. Parempi jättää tuo siis muille.

Kunto kortilla -blogista löytyy aiheesta erinomainen kirjoitus. Pointtina lähinnä se, että voiko ylipainosta ja liian vähästä treenaamisesta syyttää liiallista kiirettä? Pitäisikö ehkä työt edes yrittää organisoida niin, että päivästä irtoaa edes vartti liikuntaa varten? Itse en telkkaria oikeastaan katso, joten sen puolesta iltaisin on helpompi järkätä itselleen se pieni liikuntahetki. Futistreenit ovat pitkälti ohi, kun lääkäri uhkasi seuraavan vamman kohdatessa jo puukolla ja valokuvaus on jäänyt ansaitusti hieman pienemmälle liekille viime aikoina.

Eli aikaa on, kunhan sen vain järjestää itselleen. Aina se ei tietenkään tasaisesti onnistu, mutta jos nukkumiseen ja työntekoon menee päivässä yli 20h, niin jotain lienee syytä korjata. Toki vapaa-aikansa kukin käyttää, miten tykkää. Minä tuhlaan sen tänä vuonna urheiluun.

Lokakuun saldo

Lokakuu oli ensimmäinen kokonainen treenikuukausi tässä projektissa. Homma alkoi elokuun loppupuoliskolla ja syyskuussa selkä piti liikunnan nollissa melkein kaksi viikkoa.

Mukana oli tasapainoisesti uintia, juoksua, fillarointia, kuntosalia ja satunnaiset sulkapallohöntsät. Täytyy myöntää; lokakuu 2010 on toistaiseksi elämäni treenipitoisin kuukausi, mikäli muinaisia Etelä-Afrikan surffipäiviä ei lasketa. Rankempaa ainakin on ollut, se on varmaa. Surffauksesta puheen ollen, RIP Andy Irons.

Heiaheia näyttää lokakuulta seuraavaa:

• 27 eri treeniä, yhteensä 25 tuntia
• Ekan kerran ikinä juoksin Cooperin testissä 3000m. Pulssi oli tasaisesti yli 180, eli aika äärirajoilla sai tuon tuloksen repiä.
• Juoksua tuli määrällisesti eniten, myös kilometrimäärä oli jossain määrin kunnioitettava: 110km total.
• Kokonaismatka pyöräilylle, uinnille ja juoksulle oli lokakuussa 237km

Tästä on sinänsä helppo jatkaa marraskuulle. Pyöräily jää väkisinkin nyt vähemmälle ja pimeässä juokseminenkin rajoittaa hieman reittivalintoja. Juoksumatto ja kuntopyörä ällöttävät jo ajatuksenkin tasolla, mutta osittain niihinkin on varmaan pakko turvautua talven aikana. Saisi se kevät jo tulla, kyllä tämä pimeys nähtiin jo.

Lihashuolto

Pitkän matkan treeniin helpotusta ei nyt varsinaisesti tuo vahva taipumukseni saada täysin irrationaalisia jalkakramppeja ja selkävaivoja. Treenin alkuvaiheissa tuo selkä näytti voimansa, kun liian innokkaasti aloitettu uinti veti selän lukkoon ja sitä makseltiin parin viikon ajan. Lihashuollolla lienee siis pointtinsa tätä projektia suorittaessa. Helppoa tämä ei olisi ollut 20-vuotiaana, nyt varmasti ehkä vielä hieman vähemmän.

Jalkakrampit kohdistuvat pitkälti pohkeisiin, joita venyttelen, hieron, ravitsen ja kaikkea sitä, mitä kirjoissa käsketään. Ei auta, kireät ovat ja vähän krampin reunalla eletään tätä kirjoittaessakin. Juoksussa tähän osaa jo hieman valmistautua, mutta uinnissa tuo lienee jopa pienimuotoinen ongelma. Surffauksessa, sukelluksessa ja uinnissa pohkeeni ovat osoittaneet pahimmat puolensa niin monta kertaa, että tuskin päästään helpolla järvivedessäkään. Venyttelyä siis venyttelyn päälle, mutta pahimpaan sietää varautua myös henkisesti.

Lisäaihetta riemuun antaa selkäni. Ilmeisesti myös pohkeiden kireys lähtee selästä, mutta yliliikkuva selkärankani nyt vain ei pysy kasassa ilman kunnon huoltoa. Aivan varmasti kaikkea tähän on myös kokeiltu. Hierontaa, akupunktiota, kylmähoitoa, lämpöhoitoa, sähköhoitoa, ultraäänihoitoa, kinesioteippausta, magneettihoitoa ja tiesmitä. Apua on varmasti tullut, en halua edes tietää, miten pahassa jamassa oltaisiin ilman näitä apukeinoja.

Säännöllisesti käyn aukomassa lukkoja Naprapolilla, jota ilman tästäkään ei tulisi varmasti mitään. Kunnon selkälukko rajoittaa kaikkia liikeratoja todella rajusti ja pahimmaksi tilanne meni tosiaan heti treenin alussa. Selkä pysyy jokseenkin kurissa treeniohjelmaan liitetyllä kuntosalikierroksella, naprapatialla ja lisäksi kuntosalin kuukausimaksuun kuuluu onneksi myös hierontapalvelu.

Yksikään näistä ei toimi ilman toista, joten pientä tasapainoilua asiassa saa harrastaa. Oireet tunnistaa onneksi jo ajoissa ja tavallaan tietää, miten selkä pysyy kuosissa. Ei sekään aina auta, mutta asian kanssa on silti elettävä. Katsotaan, miten tämä treenikausi muuttaa tuota selän toimintaa. Varmasti tästä on asiaan hyötyäkin, mutta yhtä varmasti jossain välissä tulee treenaukseen katkos.

Onneksi vihjeitä ja neuvoa löytyy läheltä ja kaukaa. Venyttely-blogi on suppeahko, mutta jos asiasta ei tiedä mitään, sietää tuokin sivusto tarkistaa. Tämän linkin lopusta löytyy kattavampikin kuvallinen ohjeistus, jos jokin tietty lihas ja sen venytys aiheuttaa ihmetystä. Kärsivällisyys on asiassa koetuksella, mutta olen nyt yrittänyt ottaa treenipäivien tavaksi ainakin 15min venyttelyn. Tuota alussa mainittua selkäongelmaa lukuunottamatta pahimmat krampit ja lukot ovat pysyneet poissa, mutta ei tässä ainakaan venyttelystä voi tinkiä.

Toivottavasti notkeus kasvaa samaa vauhtia kunnon kanssa, muuten tässä käy taas klassisesti ja sadan metrin uinnin jälkeen pitää kellua takaisin lähtöpisteeseen.