Tour de Helsinki - kisaraportti

Kauden päätöskisa taisi olla tämä. Tai en ainakaan keksi, mihin vielä jaksaisin mennä mukaan ja tämä nyt oli oikeasti hieno tapa päättää kisakausi, joten tavallaan en ehkä edes halua sotkea hupiin muita kisoja.

Yksinkertainen sapluuna nätille sunnuntaipäivälle: 140km pyörälenkki Espoon, Nurmijärven, Tuusulan ja Sipoon kautta Helsinkiin, eli 140km minulle täysin uusia maisemia. Kunnioitettava osallistujamäärä (2000+), pitkälti täydellinen pyöräilykeli ja ainakin toistaiseksi minun elämäni pisin pyöräretki. Varmuuden vuoksi pistin vielä rajut tavoitteet kisaan ja ainakin teoriassa tavoittelin 4h kisa-aikaa. Valmistautumisen nyt tietenkin unohdin aika pitkälti, mutta kyllä henkisesti oltiin valmiita.

0-11km yhteislähtö

Kuvalinkki

Jäätävän kokoinen pyörämassa liikkeelle ja ihan turvallisuussyistäkin ensimmäinen 11km vedettiin hiljaa ja rauhallisesti ryhmäpyöräilyä opetellen. Jo tällä pätkällä joku onnistui kolaroimaan ja omasta kämpästä tutut rengasräjähdykset kaikuivat edestä ja takaa. Loistohomma hoitaa lähtö näin, koska ainakin itsellä pieni alkujännäri poistui täysin ja pehmeä lämmittely tuli hoidettua samalla. Varsin näyttävä letka oli liikenteessä, vaikkei se viereisestä kuvasta ihan täysin aukeakaan. Tiivistä oli joka tapauksessa.

11-40km typerää yksinpyöräilyä

Massalähdön jälkeen hävitin täysin oman ryhmäni, enkä tiennyt yhtään, miten kovaa minun pitäisi polkea tai mitään muutakaan. Sykkeet rajun korkeat ja monen monta kilometriä painelin ilmaan minkään näköistä peesiapua. Lisähappoja jaloille antoivat Bodom-järven tienoon mäkinen maasto, joka onneksi tasaantui kiltisti Nurmijärveä lähestyessä. Tässä kohtaa kävi jo monta kertaa mielessä, että kisasta tulee armoton, jos koko matkan luulen pystyväni pitämään tätä vauhtia. Onneksi takaa tuli reippaiden nuorten miesten joukkio, jonka vauhdista sain vielä uupuneenakin kiinni. Massassa ajaessa ei maisemista nautita, mutta tuulensuojasta sitäkin enemmän.

Pahoittelut vielä takanani ajaneelle kaverille, joka vältti pienen hasardin väistämällä satulatelineessäni ollutta pulloa. En huomannut mitään, mutta ilmeisesti näillä paikkeilla vesipulloni päätti jättäytyä seurasta. Ilmeisesti muutama töyssy oli sen verran liikuttanut pulloa, että se päätyi tielle. Toivottavasti kukaan muukaan ei sen takia kolaroinut.

40-100km leppoisaa retkipyöräilyä

Tässä kohtaa kisa alkoi jo vähän naurattaa, kun siis tuo em. ryhmä tuli rinnalle ja ohi ja päätin takertua heidän vauhtiinsa kiinni. Letka kulki rennosti, sykkeet laskivat piknik-tasolle (140-150) ja vauhtia piisasi reilusti. 2h kohdalla mittarissa oli noin 68km, 3h kohdalla jo 100km, eli tavoitevauhtia saavutettiin varsin kivaa tahtia. Letka pysyi varsin hyvin kasassa, eikä ongelmia ollut. Yksi läheltä piti -tilanne tosin saatiin aikaiseksi, kun edellä ajava teki lukkojarrutuksen edessäni ja ajautui hetkeksi osittain poikittain tielle. Herkkä liipasinsormi jarrulla pelasti ja itsekin pääsin huudattamaan takakumia tässä. Minun takanani ei ollut sillä hetkellä ketään ja sain lisäksi väistettyä vastaantulevien kaistalle. Ei rengasrikkoa, ei kolaria, eli voitto.

100-115km ryhmä leviää hieman

Tässä vaiheessa tuo retkipyöräilykolonna taisi hajota kahteen osaseen ainakin hetkeksi ja itse päätin pitäytyä ensimmäisen vauhdissa vaikka pienellä irvistyksellä. Tässä kohtaa tuli myös tajuttua, ettei sitä energiaa ehkä sittenkään ole ihan loputtomiin, mutta kyllä näillä vauhdeilla ja mehuilla on maaliin päästävä. Näin pitkälle ei kannata polkea täysillä ja ruveta sitten jarruttelemaan, joten kirin eturyhmän kiinni ja retkeilin taas onnellisena peesissä tovin.

115-135km kroppa hajoilee

Lähes koko kisan ajan sain kärsiä alaselän jumituksesta. Johtuiko se sitten liian vähistä pyörälenkeistä viime aikoina vai huonoista unista, mutta pieni ongelma se oli joka tapauksessa. 20km kohdallla kiinnitin asiaan ekan kerran huomiota ja koko loppukisan ajan sain venkoilla itseäni eri asentoihin pyörän päällä lepuuttaakseni selkääni. Tämähän ei olisi ollut ongelma, ellei sen kaveriksi olisi tunkenut uusi suosikkini etureiden suonenvedot. Täysin uusi tuntemus ja täytyy myöntää; varsin ikävä sellainen. Jokainen vähänkään vahvempi polkaisu tai seisomaan nouseminen vei jalan joko krampin rajoille tai suoraan suonenvetoon. Kivaa. 25km matkaa maaliin, mutta jos tässä vaiheessa olisi hidastanut, olisin joutunut luopumaan peesiavusta ja matka maaliin olisi ollut yhtä pitkä, mutta varmasti raskaampi. Eli kiukulla jatkamaan, mutta oikeasti hieman jännitti, miten pitkälle noin vajaatoimisella reidellä edes voi päästä.

135-140km lopu nyt jo s**tana

Tämä ei ollut enää hauskaa. Etureiden kramppi paheni, mutten vieläkään halunnut luopua saavutetusta peesiavusta ja hyvästä vauhdista. Hampaat irvessä ylämäet, tasaisella sitten iloista hymyä ja toivoa siitä, että reisi kestää vielä tuon viimeisen pätkän. Ei noin lyhyttä matkaa teoriassa edes lasketa, mutta ikinä aiemmin en ole kytännyt näin hektisesti fillarin mittaria. Etenkin, kun mittarin antama matka heitti kokonaismatkalla noin 1,8km, eli kun luulin, että maaliin on enää vaivaiset 3,2km, näin 5km kyltin tien vieressä. Kiitti.

Maali: loppuaika 4:14:16

Kuva: Championchip.fi

Velodromilla helpotti jo. Maaliin pääsi ihan luistelemalla, mutta maalissa sitten iski se lopahdus. Ajanottosirua en saanut pois ilman apua, selkä oli niin remontissa, etten voinut kuin nojata rumasti pyörääni ja reisistä ainakin se oikea lopetti kaiken järjellisen toimintansa. Kävi klassinen kilpikonna selällään -efekti, kun viimein sai käydä pitkäkseen. Istumaan ei päässyt selän takia ja kun vasen jalka liittyi oikean kramppiklaaniin, en voinut kierähtää pystyynkään. Mahtavaa, ainakin maaliintuloon oli siis vaadittu keskivaiheiden naureskelujen sijaan ihan oikea efortti.

Helppo se on nyt huudella, mutta ilman kramppeja olisin hakenut viimeiselle kympille vielä kunnon rutistusta. Yhteislähdön jälkeen vauhti oli kuitenkin reilusti yli 34km/h, eli ei kaukana oltu siitä alkuperäistavoitteesta. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kierros takana ja mielellään menen jatkossakin näihin, kun tuli taas ensikertalaisen virheet tehtyä ja niistä opittua. TDH ei ehkä lämmitä niin paljon, jos osallistujamäärä tuosta vielä kasvaa, mutta onhan näitä. Pirkan Pyöräily nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

Kisakauden jälkeen siis alkaa taas ankara kunnon- ja vauhdin kasvatus, eli pk-lenkkejä, intervalleja ja pitkästä aikaa myös kuntosalia tiedossa. Näihin tulee uutta treeniohjelmaa ja opittuja vinkkejä pitkin syksyä. Kiitoksia siis kisakausi 2011, nevöfoget.