Motivaation alkulähde - kilpailu

Nyt on tätä triathlon-harrastusta kestänyt jo noin 14kk ja todella monta kertaa on pitänyt potkia itseään yksittäisten treenien osalta liikkeelle, kun ei oikeastaan ole kiinnostanut. Harvemmin motivaation puute on urheillessa häirinnyt tai lenkki olisi sen takia jäänyt kesken, kunhan lenkille asti on päässyt, mutta kokonaisuudessaan homma on todella monta kertaa ollut melkoisen kiven takana.

Motivaatiota on toistaiseksi kaivettu lähinnä teknisistä lähtökohdista, eli välineurheilusta, kehon mittauksesta ja teknologista iloista, kun todellista kilpailua ei ole ollut kuin itsensä ylittämisessä. Kaveriporukassa tietenkin on pientä kilpailua, mutta jotenkin homma ei mennyt niinkään kilpailuksi, vaan se pysyi asiallisena kannustamisena. Mikä on kyllä hauskaa, mutta kun se ei oikeasti oikeastaan kisko korvasta lenkille, niin siitä ei oikeastaan ole hyötyä.

Nyt homma muuttui. Peli koveni. Panoksia nostettiin. Kissa nostettiin pöydälle. Lisää kliseitä. Urheilu-urani ulkopuolella käytän kovasti aikaa Lyyti-palvelun loistavassa seurassa ja Lyytin idean emo, perjantaikokki Petri Hollmén otti asiakseen osallistua ensi kesänä samaan kisaan ja julkisti tavoitteensa blogissaan riittävän laajalle yleisölle voidakseen perua ideaa. Kisan sijaintia ei vielä olla ratkaistu, mutta joka tapauksessa tämä muutti asetelmia dramaattisesti. Kumpikaan ei (tavallaan) voi hävitä toiselle, emmekä voi kannustaa toisiamme. Se ei olisi reilun pelin hengen mukaista.

Kaiman eduksi hän sattuu asumaan nyt Sveitsissä, jossa mäet tuottavat treeniin väkisinkin tuloksia, treenikausi on noin 13kk vuodessa, mutta minun tasoituksekseni kyseessä on perheellinen mies, joka hyppäsi tähän kelkkaan noin 14kk minun jälkeeni. Herra on tosin ulkoillut ja liikkunut aikaisemmin selvästi minua aktiivisemmin, joten pohjakunnon osalta homma on Sveitsissäkin hyvällä pohjalla. Hauskaa tästä tulee siis joka tapauksessa ja nyt minua ei pidä oikeastaan mikään sisällä, kun on lenkkipäivä tiedossa. Hahaa, tätä on kaivattu.

Yleisesti ottaen motivaatio on todella mielenkiintoinen aihe ja siitä voisi kirjoittaa käsittämättömän paljon. Laiskana aion silti oikoa mutkia ja linkittää yhden videon. Ja vaikkei alla olevasta videosta löydykään suoraa vastausta triathlon-suoritukseen, niin on siinä silti hyvä opetus: tee sitä, mikä hyvältä tuntuu ja menestys tulee mukana. Nyt on oikeastaan kaikki palikat (myös urheilu-uran ulkopuolella) sillä mallilla, että tuosta on turha aloittaa väittelyä.

Tour de Helsinki - kisaraportti

Kauden päätöskisa taisi olla tämä. Tai en ainakaan keksi, mihin vielä jaksaisin mennä mukaan ja tämä nyt oli oikeasti hieno tapa päättää kisakausi, joten tavallaan en ehkä edes halua sotkea hupiin muita kisoja.

Yksinkertainen sapluuna nätille sunnuntaipäivälle: 140km pyörälenkki Espoon, Nurmijärven, Tuusulan ja Sipoon kautta Helsinkiin, eli 140km minulle täysin uusia maisemia. Kunnioitettava osallistujamäärä (2000+), pitkälti täydellinen pyöräilykeli ja ainakin toistaiseksi minun elämäni pisin pyöräretki. Varmuuden vuoksi pistin vielä rajut tavoitteet kisaan ja ainakin teoriassa tavoittelin 4h kisa-aikaa. Valmistautumisen nyt tietenkin unohdin aika pitkälti, mutta kyllä henkisesti oltiin valmiita.

0-11km yhteislähtö

Kuvalinkki

Jäätävän kokoinen pyörämassa liikkeelle ja ihan turvallisuussyistäkin ensimmäinen 11km vedettiin hiljaa ja rauhallisesti ryhmäpyöräilyä opetellen. Jo tällä pätkällä joku onnistui kolaroimaan ja omasta kämpästä tutut rengasräjähdykset kaikuivat edestä ja takaa. Loistohomma hoitaa lähtö näin, koska ainakin itsellä pieni alkujännäri poistui täysin ja pehmeä lämmittely tuli hoidettua samalla. Varsin näyttävä letka oli liikenteessä, vaikkei se viereisestä kuvasta ihan täysin aukeakaan. Tiivistä oli joka tapauksessa.

11-40km typerää yksinpyöräilyä

Massalähdön jälkeen hävitin täysin oman ryhmäni, enkä tiennyt yhtään, miten kovaa minun pitäisi polkea tai mitään muutakaan. Sykkeet rajun korkeat ja monen monta kilometriä painelin ilmaan minkään näköistä peesiapua. Lisähappoja jaloille antoivat Bodom-järven tienoon mäkinen maasto, joka onneksi tasaantui kiltisti Nurmijärveä lähestyessä. Tässä kohtaa kävi jo monta kertaa mielessä, että kisasta tulee armoton, jos koko matkan luulen pystyväni pitämään tätä vauhtia. Onneksi takaa tuli reippaiden nuorten miesten joukkio, jonka vauhdista sain vielä uupuneenakin kiinni. Massassa ajaessa ei maisemista nautita, mutta tuulensuojasta sitäkin enemmän.

Pahoittelut vielä takanani ajaneelle kaverille, joka vältti pienen hasardin väistämällä satulatelineessäni ollutta pulloa. En huomannut mitään, mutta ilmeisesti näillä paikkeilla vesipulloni päätti jättäytyä seurasta. Ilmeisesti muutama töyssy oli sen verran liikuttanut pulloa, että se päätyi tielle. Toivottavasti kukaan muukaan ei sen takia kolaroinut.

40-100km leppoisaa retkipyöräilyä

Tässä kohtaa kisa alkoi jo vähän naurattaa, kun siis tuo em. ryhmä tuli rinnalle ja ohi ja päätin takertua heidän vauhtiinsa kiinni. Letka kulki rennosti, sykkeet laskivat piknik-tasolle (140-150) ja vauhtia piisasi reilusti. 2h kohdalla mittarissa oli noin 68km, 3h kohdalla jo 100km, eli tavoitevauhtia saavutettiin varsin kivaa tahtia. Letka pysyi varsin hyvin kasassa, eikä ongelmia ollut. Yksi läheltä piti -tilanne tosin saatiin aikaiseksi, kun edellä ajava teki lukkojarrutuksen edessäni ja ajautui hetkeksi osittain poikittain tielle. Herkkä liipasinsormi jarrulla pelasti ja itsekin pääsin huudattamaan takakumia tässä. Minun takanani ei ollut sillä hetkellä ketään ja sain lisäksi väistettyä vastaantulevien kaistalle. Ei rengasrikkoa, ei kolaria, eli voitto.

100-115km ryhmä leviää hieman

Tässä vaiheessa tuo retkipyöräilykolonna taisi hajota kahteen osaseen ainakin hetkeksi ja itse päätin pitäytyä ensimmäisen vauhdissa vaikka pienellä irvistyksellä. Tässä kohtaa tuli myös tajuttua, ettei sitä energiaa ehkä sittenkään ole ihan loputtomiin, mutta kyllä näillä vauhdeilla ja mehuilla on maaliin päästävä. Näin pitkälle ei kannata polkea täysillä ja ruveta sitten jarruttelemaan, joten kirin eturyhmän kiinni ja retkeilin taas onnellisena peesissä tovin.

115-135km kroppa hajoilee

Lähes koko kisan ajan sain kärsiä alaselän jumituksesta. Johtuiko se sitten liian vähistä pyörälenkeistä viime aikoina vai huonoista unista, mutta pieni ongelma se oli joka tapauksessa. 20km kohdallla kiinnitin asiaan ekan kerran huomiota ja koko loppukisan ajan sain venkoilla itseäni eri asentoihin pyörän päällä lepuuttaakseni selkääni. Tämähän ei olisi ollut ongelma, ellei sen kaveriksi olisi tunkenut uusi suosikkini etureiden suonenvedot. Täysin uusi tuntemus ja täytyy myöntää; varsin ikävä sellainen. Jokainen vähänkään vahvempi polkaisu tai seisomaan nouseminen vei jalan joko krampin rajoille tai suoraan suonenvetoon. Kivaa. 25km matkaa maaliin, mutta jos tässä vaiheessa olisi hidastanut, olisin joutunut luopumaan peesiavusta ja matka maaliin olisi ollut yhtä pitkä, mutta varmasti raskaampi. Eli kiukulla jatkamaan, mutta oikeasti hieman jännitti, miten pitkälle noin vajaatoimisella reidellä edes voi päästä.

135-140km lopu nyt jo s**tana

Tämä ei ollut enää hauskaa. Etureiden kramppi paheni, mutten vieläkään halunnut luopua saavutetusta peesiavusta ja hyvästä vauhdista. Hampaat irvessä ylämäet, tasaisella sitten iloista hymyä ja toivoa siitä, että reisi kestää vielä tuon viimeisen pätkän. Ei noin lyhyttä matkaa teoriassa edes lasketa, mutta ikinä aiemmin en ole kytännyt näin hektisesti fillarin mittaria. Etenkin, kun mittarin antama matka heitti kokonaismatkalla noin 1,8km, eli kun luulin, että maaliin on enää vaivaiset 3,2km, näin 5km kyltin tien vieressä. Kiitti.

Maali: loppuaika 4:14:16

Kuva: Championchip.fi

Velodromilla helpotti jo. Maaliin pääsi ihan luistelemalla, mutta maalissa sitten iski se lopahdus. Ajanottosirua en saanut pois ilman apua, selkä oli niin remontissa, etten voinut kuin nojata rumasti pyörääni ja reisistä ainakin se oikea lopetti kaiken järjellisen toimintansa. Kävi klassinen kilpikonna selällään -efekti, kun viimein sai käydä pitkäkseen. Istumaan ei päässyt selän takia ja kun vasen jalka liittyi oikean kramppiklaaniin, en voinut kierähtää pystyynkään. Mahtavaa, ainakin maaliintuloon oli siis vaadittu keskivaiheiden naureskelujen sijaan ihan oikea efortti.

Helppo se on nyt huudella, mutta ilman kramppeja olisin hakenut viimeiselle kympille vielä kunnon rutistusta. Yhteislähdön jälkeen vauhti oli kuitenkin reilusti yli 34km/h, eli ei kaukana oltu siitä alkuperäistavoitteesta. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kierros takana ja mielellään menen jatkossakin näihin, kun tuli taas ensikertalaisen virheet tehtyä ja niistä opittua. TDH ei ehkä lämmitä niin paljon, jos osallistujamäärä tuosta vielä kasvaa, mutta onhan näitä. Pirkan Pyöräily nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

Kisakauden jälkeen siis alkaa taas ankara kunnon- ja vauhdin kasvatus, eli pk-lenkkejä, intervalleja ja pitkästä aikaa myös kuntosalia tiedossa. Näihin tulee uutta treeniohjelmaa ja opittuja vinkkejä pitkin syksyä. Kiitoksia siis kisakausi 2011, nevöfoget.

Teknistä hifistelyä, vol x: kisan liveseuranta

On tuossa intervallitreenauksessa jäänyt pari juttua tekemättä, niin keksitään hätäpäissään tähän väliin joku teksti. Pyöräilyyn tosin löysin hienon intervallitreenin, joten siitä sitten lisää piakkoin.

Sunnuntaina järjestään Tour de Helsinki, eli Helsingin lähipitäjien tutkailukilpailu. Reittiä on 140km verran, eli reilusti pidempään kuin olen ikinä kerralla polkenut. Ei tunnu missään, aion silti paukuttaa kisan melkoisella aikatavoitteella läpi. Eli kun kerran peesaus on sallittua, niin katsotaan, miten kauan jaksaa 35km/h vauhtia. Jos ei koko matkaa, niin mennään sitten hiljempaa. Teoriassa tuo ei ole edes paha vauhti, kun ajattelin ihan rehellisesti antaa muiden halkoa sitä tuulta, mutta käytännössä se voi sitten osoittautua joksikin aivan muuksi, joten parempi huudella ennakkoon ja hävetä jälkikäteen kuin lähteä pelkäämään.

Mutta koska tämä jäi triathlonilla tekemättä, niin pilotoidaan sitä sitten tässä: kisaa voi seurata minun osaltani suoraan Endomondon sivuilta. Tästä linkistä pääsee kyttäilemään suoraan minun profiiliani ja sieltä tiettävästi myös näkee, miten kisa etenee. En ole täysin varma, en ole koskaan itse testannut, mutta olen parin kaverin etenemistä joskus seurannut. Lisäbonarina tuonne voisi kirjoittaa tsemppilauseita, jotka sitten saisin korvaani huonosti äännettynä, mutta älkää vaivautuko: kännykkä on varustepussissa piilossa, eivätkä kuulokkeet ole päässä kiinni. Reitin varrelle voi toki käydä viemässä kannustavia piikkimattoja ja muuta mukavaa.

Livelähetys kisamatkan etenemisestä alkaa siis sunnuntaina 4.9. klo 11.00 ja jatkuu siitä sitten joidenkin tuntien ajan. En minä siellä ajatellut koko päivää viipyä, kun syyskuussa on kuitenkin jo kylmä jne. Jos sataa vettä, niin pidän oikeuden kiroilla koko matkan ajan.

Ruletti päälle taas

Noniin, nyt on hetken aikaa ehditty nauttia lomailusta, festareista, vähemmästä urheilusta, mökkeilystä, veneilystä ja ties mistä. Huomenna takaisin duuniin, sorvi päälle ja yllytyksiä hakemaan. Toki kisan jälkeenkin on hieman puuhailtu, juoksin lyhyestä yllytyksestä johtuen perinteisen Unikeon Hölkän. Aamu-urheilu ei sovi kenellekään, mutta 5:30 lähdöstä huolimatta kipitin kympin aikaan 41:32. Ei voi kuin iloita moisesta vauhdista.

Eka kisa tosiaan meni niin mahtavasti, ettei tämä nyt jäänytkään urheilun osalta tähän. Päinvastoin, tekee mieli tehdä lisää, enemmän ja kovemmin. Pentele, ei tässä näin pitänyt käydä. Ensi vuoden haasteita tuli tosiaan hetki mietittyä ja myös sitä, miten tämä kaikki pitäisi tehdä. Treenimääriä ei oikeastaan jaksaisi lisätä hirveästi, mutta nyt lienee mahtava aika keskittyä tekemään asiat ihan oikeasti paremmin. Eli parempia ja monipuolisempia treenejä, nyt on pohjakuntoa toivottavasti hieman kovempiin ja tehokkaampiin rääkkeihin.

Mutta miten? En minä osaa treenata ja paljon pitää taas arpoa pitkälti alusta. Triathlon-lehti meni kiinni, sinne upposi pino treenivinkkejä, jotka eivät ekalle talvelle olleet vielä ihan sitä omaa kenttää tai jaksamista. Netti toki pursuaa hyviä vinkkejä, mutta hakemisen vaiva pitää taas repiä jostain. Ja valmentajaa en todellakaan ole hommaamassa, joku raja liioittelullakin.

Eli todellakin: jos tiedät loistavia treeniohjelmia, fiksuja vinkkisivustoja tai tiedät muuten asiasta kaiken, niin kommentteja saa kirjoittaa vapaasti ja vinkkailla. Etsin toki itsekin, mutta aina joku löytää jotain, mihin itse en ole ehtinyt törmätä.

Kisasuunnitelma seuraavalle kaudelle näyttää simppeliltä. Jokaisesta en pidä hampaat irvessä kiinni, vaan esim. Pirkan Hiihtoa määrää pitkälti talven lumisuus. Jos ensimmäinen pysyvä lumi tulee helmikuussa, on ehkä turha yrittää repiä tuohon itseään kuntoon. Ja lisää toki voi tulla. Ja lisää saa toki ehdottaa, ei näitä mihinkään seinään ole kirjoitettu. Paitsi tuo Tour de Helsinki, sinne on jo ilmo sisällä.

• Tour de Helsinki 4.9.
• Pirkan Hiihto
• TuUl:n Juhannustriathlon (pikamatka)
• Kiskon pikatriathlon
• Joroisten Finntriathlon, tiätty

Tässäkö se sitten oli?

Tässä se sitten oli. Hieman alle 11kk sitten idea (yllytys) puolitriathlonista konkretisoitui ihan oikeaksi projektiksi ja parin hikoilun jälkeen homma oli yhtäkkiä ohi. Hassu fiilis; kroppaan ei satu, kisasta jäi aivan törkeän hieno fiilis ja kaiken lisäksi aika oli reilusti odotettua parempi. Yllätin tällä keikalla itseni niin monesta eri aspektista, että hämmästelyyn taitaa mennä tovi. Helpompi siis paketoida homma kisaraportilla:

Uinti: hieman myöhään kisapaikalla, ei käytännössä kunnollista alkulämmittelyä ja pienellä paniikilla veteen aivan jäätävän läskimassan kanssa. Olin kuullut varoittelua brutaalista uintikokemuksesta, mutta en todella osannut odottaa näin tiukkaa myllytystä. Ensimmäisen 300m aikana tuli massassa todellakin aika hyvin osumaa: päätä painettiin pinnan alle jatkuvasti, kerran joku potkaisi naamaan ja muutamaan otteeseen joku yritti uida suoraan yli ja yhtälailla muutaman kerran joku joutui minun alleni. Syke hullun korkealla, vauhti matelevaa ja kokonaisvaltainen kaaos aika maksimissa. Ja fiilis sen mukainen, yllättävän epämiellyttävää. Ja ihan oikeasti kävi mielessä, että tämä oli tyhmä idea.

500m käännöksen jälkeen homma kuitenkin lähti sujumaan. Ruuhka helpotti ja rytmin ja hengityksen sai kivasti tasattua. Suunnistaminenkin oli huomattavan helppoa, kun riitti, että seurasi sekavan näköistä ihmismassaa, eikä tarvinnut bongailla maastomerkkejä käännöksissä.

Rannalla 36min kohdalla, järkyttävä huimaus päällä ja 6min jälkeen fillarin päällä. Ihan jees; ei loistava, ei huono.

Pyöräily: tämä lähti heti alusta alkaen sujumaan loistavasti. Vauhtia piisasi kivasti, mutta pohkeet olivat hieman lukossa alussa ja koska aerobariin tottuminen jäi hieman pieneksi, tuli pian selväksi, että selkä on kovilla sitä hyödyntäessä. Reisissä tuntui kuitenkin löytyvän vetoa ja etukäteen pelkäämäni ruuhka oli varsin minimaalista, vain pari kertaa tuli jäätyä pieneen sumppuun. Jostain pystyin kuitenkin aina repimään vauhtia ohituksiin, kun pyörät alkoivat kasaantua reitille.

Näistä huolimatta ja näistä johtuen vauhtia tosiaan pukkasi ihan tosissaan ja parista todella hapokkaasta mäestä huolimatta keskivauhti oli pyöräilyn lopussa 33,70km/h. Huikea meininki ja kun 20km ennen maalia selkä tokeni jumeistaan, pohkeet olivat kunnossa ja reisissäkin oli vielä jotain jäljellä, oli juoksun aloittaminen yllättävän toiveikasta.

Eli loppuaika on virallisissa tuloksissa 2:51, mutta siinä on ilmeisesti molemmat vaihdot sisällä. Eli noin 2:40 nettoaika, joka on about 20min tavoitetta kovempi. Swede.

Juoksu: pohkeet olivat kunnossa lähtiessä, mikä oli positiivinen ylläri. Silti piti lähteä varovaisesti kulkemaan ja syke hakkasi 150-160 välissä, mihin tuntui riittävän energiaa. Pyöräilyssä ruokailu (banaani ja joku Gainomaxin patukka), juonti ja geeliannostelu taisi mennä loistavasti, kun juostessa  ja pyöräillessä ei ollut jano, eikä nälkä ja fiilis geneerisesti oli varovaisen positiivinen.

Tappotasainen vauhti miellyttävällä radalla (5km lenkki, riittävän vaihteleva) meni ilman ongelmia ja loppuaika 1:49:52 ei ole kuin 2,5min hitaampi kuin Paavo Nurmen puolimaratonilla. Helvetin kova siis, alle 1:50 aika oli vain etäinen haave juoksuun lähtiessä.

Loppuaika 5:17:46 on melkein vartin alhaisempi kuin itse asetettu ihannetavoite. 5:30 oli tavoitteissa, mutta loistokeli (+19°C, pilvistä), hemmetin loistavasti mennyt pyöräily ja minutkin kevyydellään yllättänyt juoksu toimivat täydellisesti. Juoksussa oli syke varsin alhainen, mutta jaloissa ei oikein puhti riittänyt vauhdin kiristämiseenkään. Tai sitten olisi pitänyt puristaa itsestä mehut täysin irti,  koska ainakin ensimmäinen palautumispäivä on täysin kivuton. Säästelinkö muka oikeasti jossain vai tuleeko kolahdus vasta maanantain puolella? No, en valita, vaan tuuletan.

Kaiken kaikkiaan projektin huipentuma jätti aivan upean fiiliksen päälle. Ei tämä oikeastaan tämän paremmin olisi voinut mielestäni edes mennä ja kun kaikki samaan yllytykseen langenneet pääsivät kiltisti maaliin, voi muutamasta kärvistelystä huolimatta pistää plussat koko setille. Kokeilkaa vaikka itse, I dare you.

Yleisön (Janin) pyynnöstä pistän vielä alkuviikosta pienen tiivistelmän, mitä kaikkea tällaiseen projektiin minulta meni. Eli miten pienellä budjetilla, miten vähillä treeneillä ja miten pienellä yllytyskynnyksellä voi aloittaa heinäkuun 2012 puolimatkan triathlonin suunnittelun. Ja jos jollain on jokin älykäs projekti tiedossa minulle, niin saa ehdotella. Ei triathlon tähän kokonaan minultakaan jää, mutta jotain muutakin voisi kokeilla.

Lämmittelyjuoksut takana

Helppo lähtöasetelma: ikinä en ole (ehkä) juossut yli 21km matkaa, hellettä oli tarjolla +29°C ja miehisen huutelun johdosta tavoiteaika piti läiskiä 1:40 tuntumaan. Mutta koska elämä on yllytystä, niin tätähän ei lähdetty perumaan. Ja itse asiassa loistavaa, että oli tavoiteaika, muuten helle olisi ollut syy löysäillä ja tämäkin kokemus olisi ollut tarpeettoman pehmeä.

Loppuaika asettui hienoisena pettymyksenä aikaan 1:47:28, mutta koska kestin 1:40:00 vauhtia aika tarkkaan tasan 8km, niin 8-11km kohdalla koettu välikuolema huomioon ottaen, voidaan puhua jo hyvästä ajasta. Kympin kohdalla kello näytti 49min, sitten iski läheltä piti -tilanne oksennuksen kanssa, oikeastaan mikään ei ollut hauskaa ja oltiin aika lähellä sitä, että olisin himmaillut 2h pintaan tuonkin hölkän. Kilometrin verran ainakin piti kävellä, kunnes jalat lähtivät rullaamaan taas.

11km kohdalla kuitenkin jalat käynnistyivät taas, motivaatio nousi, kun tajusi, että reilusti alle puolet on enää jäljellä ja miehisen huutelun takia kyseessä oli Blanko-illallisen lisäksi pienimuotoinen kunniakysymys, niin homma piti vetää loppuun asti. Syke oli ensimmäiset 8km koko ajan yli 170 ja kun sillä sykkeellä pääsi noinkin pitkälle noinkin vauhdikkaasti, niin loppumatkakin piti vetää tuolla pulssilla. Viimeinen kymppi menikin tod.näk. (unohdin katsoa) nopeammin kuin eka, rytmi oli kondiksessa ja viimeisen kilsan aikana juostu spurtti pelasti minulle lammaspastat. Loppupeleissä jäi 90 sekunnin päähän tuokin veto, läheltä piti siis.

All in all, Blanko-illallinen tuli lunastettua, juoksija sai hienon oppitunnin juoksun rytmittämisestä ja koska helteestä ei voi ikinä sanoa mitään pahaa, niin kelikin oli aivan mahtava. Pojot tälle, vaikka jalat eivät nyt ihan samaa mieltä kaikesta olekaan.

Kiitän:

• vesipisteitä, vaikka suurin osa vedestä menikin suihkutarkoitukseen
• hyvää ennakkoyllytystä, ilman sitä olisin luovuttanut jo puolivälissä tuon vauhdin suhteen
• energiageelejä, niiden todellinen vaikutus oli varmasti pienempi kuin psykologinen
• upeita järjestelyjä
• pohkeita, ensimmäinen kramppioire tuli vasta viimeisen kilometrin sprintissä
• Asicsin kenkiä, tuskin olisi onnistunut vanhoilla popoilla

Moitin:

• liian myöhäistä aamupalaa, maha keinui turhan paljon juoksussa
• tuulta, jota ei näkynyt kuin vasta paluumatkalla, jolloin se oli jo vastatuuli
• Ruissalossa oli liian vähän vesipisteitä tälle kelille, onneksi oli pari tippaa omia juomia mukana

Mitä tuli opittua:

• turha toivoa Joroisilla hirveästi alle 2h aikaa, jos tämä oli jo näin kiven takana
• juoksun rytmitykseen saatiin ainakin tärkeää oppia, olisin varmasti Joroisillakin yrittänyt lähteä liian reippaasti liikkeelle
• voisi opetella tuota tankkausta hieman, ei nyt mennyt ihan putkeen