Tammikuussa kirjoittelin siitä, miten selkävaivani olivat mystisesti loppuneet uintitreenien myötä. Nyt, pidemmällä kokemuksella ja parilla elämää muuttavalla oppitunnilla voin huudella lisää samasta aiheesta. Jos sinulla on selkävaivoja, niin haluat ehkä lukaista tämän, koska turha toistaa sitä, mitä minä tein väärin.
Koko kevät jatkui selän voittokululla ja vain pyöräilyn aloittaminen johti siihen, että selän venyttelyjä piti lisätä. Vain kesäkuussa selkä meni hetkeksi lukkoon, mutta jumitus kesti vain pari päivää ja oli asteikolla "mieto", eli ei mitään dramaattista. Eli entiseen verrattuna huikea muutos, hierojakin sai keskittyä vihaisiin jalkoihini ja kaikki voittivat.
Yllättävä käänne alkoi kuitenkin Tour de Helsingistä. Hieman ennen tuota kisaa selkä oli hieman vihoitellut lievällä kolottamisella ja sellaisella ärsyttävällä jumittelulla, joka tuntui sitten kolotuksena käsissä tai jaloissa tai muuten vain ilkeänä pistona jossain päin selkää. Ja 140km pyöräily sitten viimeisteli tuon selän taas hoitokuntoon ja vasta nyt se alkaa olla taas kuosissa.
Ongelmaan, vaivaan ja ratkaisuun on näemmä se yksi ja sama tie; uinti. Elokuussa ei kiinnostanut uida lähes lainkaan, vaan käytin vähät urheilutuntini pyöräilyyn ja juoksuun, kun kelit kerran tuohon kannustivat. Reilun kuukauden uintitauko teki kuitenkin kepposensa ja
a) uinnin uudelleen aloittaminen oli järkyttävän kankeaa läträämistä jo näin lyhyen ajan jälkeen
b) jo pieni määrä uintia alkoi korjata selkää. 7,5km myöhemmin tilanne on merkittävästi parempi, vaikkakin korjattavaa löytyy vielä melkoisesti.
c) jo pieni tauko tekee negatiivisia ihmeitä. Aloitus oli vasta kesken, kun pieni syysflunssa iski päälle ja uinnissa on nyt pian reilun 10 päivän tauko, joka ikävä kyllä näkyy ja tuntuu selässä.
Tästä toivottavasti oppineena tiedän siis jatkossa hakeutua altaaseen vaikka väkisin. On näitä selkäjumeja sen verran ehtinyt elämässä katsella, ettei niitä tullut minuuttiakaan ikävä niiden ollessa poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti