Ne, jotka minut tuntevat, ovat ehkä huomanneet kevyen loukkaantumisherkkyyteni urheilussa. Nilkat on paketoitu useampaan otteeseen jalkapallossa ja harvemmin tarjolla olevassa surffauksessa on tullut köniin niin paljon ja pahasti, että on pieni ihme, että tätä edes kirjoitetaan.
Triathlonille uskalsin, koska suoraan juostessa, pyöräillessä ja uidessa loukkaantumisriski on ainakin teoriassa pienempi. Lihashuolto yms. toki pitänee hoitaa entistä tunnollisemmin, mutta nivelsiteiden katkominen tai jatkuvat iskut päähän lienevät hieman epätodennäköisempiä. Lienevät, en tiedä vielä varmasti.
Reilun viikon treenin jälkeen tuli taas oppituntia tästäkin. Kroppa ei vissiin tykännyt liian innokkaasta lähdöstä ja 2km uintikeikka johti kahden viikon täydelliseen liikuntakieltoon. Selkä meni lukkoon, tämän johdosta niska ja kädet lopettivat toimintansa ja kaiken kruunasi vasemman jalan lonkankoukistaja, joka tuntui ajoittain siltä kuin se olisi irronnut. Tai katkennut. En tiedä miltä kumpikaan noista tuntuu, mutta todennäköisesti puhutaan kivuliaasta kokemuksesta.
Eli muistiin itselle: 30-vuotias luuranko ei totu uuteen liikuntaan viikossa ja se menee ilmeisesti ihan protestiluontoisesti rikki. Pitänee yrittää mielessä treenimääriä tarkastellessa, tuollaiset yllätykset ovat hauskoja enintään kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti