Puolitriathlon, mitä se vaatii?

Koska tarkoituksena on luonnollisesti myös yllyttää muita tekemään kaikkea tyhmää, mihin itsekin sortuu, niin tässä hieman omia kokemuksia siitä, mitä tämä vaatii. Toki kaiken voi tehdä eri tavalla, itsekin opettelin kaiken pitkälti kantapään kautta pakottaen.

Treenimäärä: Heiaheian kirjaukset näyttävät yhteensä hieman yli 200h koko ajalle (11kk). Mukana ei ole hyötyliikuntaa, eli työmatkapyöräilyä, koiran ulkoilutusta ja oluen juontia. Venyttelyt aloin kirjaamaan mukaan 2011 puolella ja juoksu- ja pyöräilytilastoja sotkee hieman kuntosalilla vietetty aika. Kuntopyörän kilometrejä ei tullut kirjattua ja juoksumattosessiot kirjasin vaihtelevasti. Eli kukin tulkintansa mukaan sitten arpoo, onko tuo paljon vai vähän.

Lajikohtaisesti tilastoituna tuo näyttää näemmä tältä:

• uinti: 38 treeniä, 64 km
• pyöräily: 37 treeniä, 1414 km, lisänä 15 kertaa kuntopyörällä (15-60min/ kerta)
• juoksu: 63 treeniä, 439 km

Juoksu ja uinti jäivät tämän vuoden puolella hieman pienemmille jaoille: uimahallissa ei kiinnostanut oikeastaan käydä ja jalat eivät keväällä kestäneet juoksua lainkaan. Onneksi tuli kevät, pyörä ja sain kehitettyä sitä puolta sitten reilummin. Samppalinnan maauimalan myötä myös uinti alkoi toukokuussa taas kiinnostaa. Lisäintoa toi järvivesien lämpeneminen ja avovesiuintiin tutustuminen. 12 pistettä menee silti pyöräilylle, se oli selkeästi mielekkäintä puuhaa.

Edit: pohjakunnosta tuli kysymystä. Itse urheilin tätä projektia ennen viimeksi syksyllä 2009, eli tuossa oli melkein vuoden tauko. Kuntosalilla olen käynyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti ja ennen tätä projektia en ollut ikinä juossut edes puolimaratonia. Keväällä 2006 treenasin hetken maratonille, mutta polvi kiukutteli minut pois tuostakin ideasta. Eli missään huippukunnossa ei todellakaan tarvitse olla, kunto kasvaa varmasti kohdalleen pitkin matkaa.

Budjetti: tästä lähtee isoimmat propsit meidän porukan Juholle. 20€ + osallistumismaksu oli kuulemma rahallisen satsauksen loppusumma. Lisäpropsia Juholle siitä, että kaveri polki kisan kolmeen tuntiin maastopyörällä. En halua ehkä tietää, miten paljon Juho olisi nöyryyttänyt koko remmiä, jos alla olisi ollut kisapyörä.

Nopeasti summattuna budjetti näyttää tältä. 

• pyörä 1700€ (500€:lla olisi saanut käytetyn, uudenkin saa alle tonnilla)
• pyörän varusteet (teksti 1, teksti 2, teksti 3) (lukkokengät, aerobar, renkaat, huollot) 350€
• juoksukengät 200€ (Asicsit maksoi 120€, muuten olisi 80€ riittänyt)
• uimahousut 10€
• triathlon-housut 45€
• uimahallimaksut 120€
• kisamaksu 70€
• naprapaatti ja hieroja: priceless

Eli tuosta listattuna hieman yli 2000€. Listasta puuttuu märkäpuku, johon voisi upottaa sen 100-200€, mutta vuonna 2008 ostettu 80€ surffipuku palveli tässä täysillä. Lisäksi kuntosalipalvelusta saa maksaa, jos haluaa. Minä maksoin, mutta niin olisin tehnyt joka tapauksessa. Noista kuluista fillari elää vuosia ja ensimmäistä pyörää ostaessa oli Nummen Pyörän konsultointi ja neuvonta varsin korvaamatonta ja siinä mielessä kalliimpi kertapuraisu oli perusteltua. Fillarin kohdalla olisi voinut säästää siis todella merkittävän osan budjetista, mutta  mitään en pyöräilyyn liittyvistä asioista tiennyt ennakkoon ja loistokas huoltopalvelu auttoivat tässä merkittävästi.

Jos ensi vuonna osallistun samaan kisaan, tulee kuluihin enää uimahallikulut, uudet uimalasit (nykyisistä ei näe enää oikein läpi) ja satunnaiset pyörähuollot. Ja sitten voi tietenkin hifistellä ja ostaa uuden märkäpuvun, pyöräilyasun jne, mutta näillä kamoilla voisin osallistua samaan kisaan jo huomenna. Eli ensi vuoden budjetti on noin 10% yllä mainitusta, jos sitäkään.

Noniin, treenaamaan siitä. Ei tämä niin paha rasti ollut ja helpommallakin olisi päässyt, jos olisi halunnut. Toki tuosta yllä mainitusta voi ylisuorittaa vielä reilusti, ei kai siinä ainakaan rajoja ole. Jos vielä mietityttää, niin huhtikuussa kirjoittelin hyviä syitä kokeilla tai olla kokeilematta. Check it.

Jokin projekti jatkuu tämänkin jälkeen, otetaan nyt loppuloma iisisti ja keksitään jotain jänskää vuodelle 2012. Eli palaillaan elokuussa asiaan.

I heart kadenssi (ja aerobar)

Pikahuomiona vielä, kun kisafiilistely alkaa saavuttaa huippujaan.

Kadenssimittaria miettivät voivat minun mielestäni lopettaa mietinnän ja sijoittaa pienet pennit tuohon ihmevempaimeen. Asennuksen jälkeen polkemistahti on kiihtynyt, vauhti on noussut ja keskisyke on laskenut. 

Itse asiassa koko pyöräilyn luonne on muuttunut dramaattisesti: 80km lenkki on hyvälläkin vauhdilla pehmeä tempaus, jalat ovat vielä järkevästi elossa ja energiaa piisaisi reilusti pidempäänkin suoritukseen. Eli alustavasti tuntuu siltä, että jos uinti ja pyöräily onnistuvat ennakoidusti, on mahdollista, etten kuole kesken juoksun. Mahtavaa.

Lisäbonarina ensipuraisu aerobariin toimi ilman vaivoja, vammoja ja ahdistusta. Niska on hieman hassussa asennossa ja väsyy varmasti, mutta säästeliäällä käytöllä tuosta saa varmasti ilon irti kisassa ilman lisävahinkoja. Näin sen pitikin mennä.

Pimp my Nishiki, vol. 2

Tämä olisi pitänyt tehdä jo tovi sitten. Mutta kun en hoksannut, ei tullut mieleen ja olen tyhmä, niin tehdään tämä sitten hieman myöhässä.

Tarkempi tuotekuvaus: Huntteri Oy

Hain Nummen Pyörästä aerobarit (kuvassa) fillariin. Eli suomeksi: sellaiset lisäkahvat, joiden avulla saa pyöräillä kyynärpäiden varassa ja asennossa on (paljon) vähemmän ilmanvastusta kuin nykyisessä suhteellisen pystyssä asennossa. En tietenkään tiennyt aiheesta mitään, mutta koska Google on olemassa, niin pikasiivilöinnillä päädyin tuttuun Puolimatkassa-blogiin, josta löytyi yltiökattava juttupaketti aerobareista, niiden hyödyistä ja ylipäätään hieman taustatutkimusta niiden olemuksesta. 

Kiitos taas tästäkin; tiedonetsintä on paljon kivempaa, kun yksi etsii ja koostaa muiden puolesta :) Alkuperäiset jutut (4kpl) saa lukea tästä (osa 1), tästä (osa 2), tästä (osa 3) ja vielä tästä (osa 4). Tiivistän sen tärkeimmän yhdistämällä kaksi irrallisia lukuja tarjoavaa juttua (molemmat siis bongattu tuolta Puolimatkasta)

Aerobareilla efektiivinen pinta-ala voidaan saada laskettua lähelle 0.23 paikkeille (ja ajoasento mahdollinen saavuttaa triathlon pyörällä), joka 30 km/h nopeudessa (80 kg painoisen pyöräilijä) kohdalla tarkoittaa noin 20 W vähennystä pelkästää asennon muutoksella (tässä ei ole esim. tuulta)!

The rider in the model weights 160 pounds and rides a 22 pound bike. Wheels are spoked and the manufacturer's marketing people describe them as "aero". The rider can sustain a 185 watt effort. This is a very typical rider, one that you would fine on most local club rides.

Eli jos hyväkuntoinen säännöllisesti pyöräilevä harrastaja pystyy tuottamaan jatkuvasti noin 185W tehot, tarkoittaa tuo 20W vähennys aika ronskia säästöä siinä, millaista puristusta reisistä pitää repiä kisassa. Minun kohdallani moinen säästö olisi jo vielä tuostakin reilusti isompi. Huraa!

Ongelmaksi voinee muodostua uusi pyöräilyasento, jonka opetteluun ei tässä ole aikaa oikeastaan yhtään. Kevyttä pyöräretkeilyä voi vielä harrastaa, mutta tässä on hieman pakko toivoa, että alaselkä ei suutu tästä ideasta. Pahimmillaan saan tuolla tempauksella pilattua juoksunikin, parhaimmillaan säästän joko ajassa tai energiassa niin paljon, että heikompaa hirvittää. Riskillä on mentävä, eli kokeillaan nyt ainakin. Jos tuntuu pahalta, niin ei käytetä tätä korttia kisaolosuhteissa, mutta iloitaan sitten jatkossa lepäävämmästä ajoasennosta.

Vielä (ainakin) yksi teksti tulossa ennen varsinaista kisaa. Pitäisikö tässä alkaa panikoimaan, iloitsemaan vai sekoilemaan?

Pimp my Nishiki

Noniin, nyt aletaan lähestyä hyvää varustetasoa tuossa kisafillarissakin jo. Uinnille pojot siitä, että satsasin siihen viimeksi 12€ helmikuussa 2008, mutta jos uintiin voisi ostaa kahden tonnin laitteiston hyvillä perusteilla, niin eiköhän siihen mentäisi. Jari Parantaisen Raparipa-blogi on loistoesimerkki siitä, miten pitkälle voidaan keuliminen viedä välineurheilussa.

Päädyin siis Nishikin Cross Comp -pyörään ihan vain siitä käytännön syystä, että pyöräilykausi venyy sen avulla hieman. Leveämmät ja karkeammat rengasmahikset myös aikaistavat pyöräilykautta aika lailla, mutta nyt ei löydy luntakaan enää kovin monesta paikasta ja suurimmat soratkin on kerätty pois radoilta, joten asensin alle nyt 23mm leveät kuviottomat Schwalben Ultremo ZX -renkaat. Rengasmeteli tippui nollaan, rullaus tuntuu moninkertaistuneen ja onhan noi uudet kumit ihan törkeän makean näköisetkin. Kaikki pisteet tästä päivityksestä.

Täytyy myöntää; vaikka ensitutustuminen fillariin oli silkkaa rakkautta, on tuntuma vain kohentunut kohentumistaan. Nyt on jalassa luonnollisesti lukkokengät (lukkopolkimet kuuluivat pyörään), pullotelineitä on enemmän kuin renkaita, mittarissa puolen tuhatta kilometriä kahden viikon sairastelusta huolimatta ja nyt viimeisenä kukkasena nuo yli 30% kapeammat gummit tehdasrenkaisiin verrattuna. Joka tuunauksen jälkeen lenkkimatka on keventynyt, keskinopeus on kasvanut ja matkanautinto on parantunut. Nyt on vielä oikeat vaatteetkin kuosissa, niin satulassa istuminenkin on lähes miellyttävää. Tätä sen pitääkin olla, kärsimyksen kautta saadut urheilutulokset nyt vaan on tyhmiä. Kunto Kortilla -blogissa oli myös hyvä kirjoitus lajihifistelystä; miksi hitossa asiat pitäisi tehdä vaikeammin kuin on mahdollista?

Lisäpojot muuten pyörän huoltotoiminnalle. Renkaat pistin itse paikalleen ihan vain siksi, ettei tuo taito saa tulla yllätyksenä tien päällä tai kisan aikana, mutta perushuolto ja yksi yllätyshuolto on Nummen Pyörän kanssa sujunut paremmin kuin oppikirjoissa tai elokuvissa yhteensä. Ekan huollon (250km) varasin jo pyörää hakiessani, koska tällä innokkuudella viikko riitti tuohon lukemaan. Pyörä sisään iltapäivällä, seuraavana iltapäivänä takaisin. Ja kun etukeskiöön ilmestyi mystinen naksuntaongelma, onnistui hätähuolto yhtä nopeasti kauniisti pyytämällä. Vika ei ollut iso, mutta naksunta ei äänenä pyörään kuulu, niin tämäkin saatiin hoidettua niin täydellisesti kuin tällaisen asian olisi voinut hoitaa.  Tässä on kuitenkin (lähestulkoon) tosi kyseessä ja asia on liikkeessä tiedossa, joten asia järjestyi kuin taikaiskusta. En usko, että tästä voisi enää parantaa kuin hakemalla pyörän minun parveekkeeltani huoltoon, mutta se lienee hieman liikaa odotettu :)

Yllätyksenä siis ainakin minulle tuli, että fillarointi on näin kivaa. 90km matka ei vaikuta enää lainkaan niin pelottavalta kuin vielä talvella ja kun yhdistelmälenkitkin tuntuvat miellyttäviltä, niin tässähän alkaa homma olla näpissä. Yhtään yli 90km yhtäjaksoista pyörälenkkiä en ole vielä hoitanut,  keskinopeus on pyörinyt hieman tavoitteen (30km/h) alapuolella ja tuntuma on ollut hieman hakusessa, mutta olo alkaa olla lähes luottavainen. Hur-aa!

Ja jos ei muuten pidä pyöräilystä, niin uskoakseni se on paras syy ostaa aidot 90-luvun Mojave-aurinkolasit. Mistäköhän noita saisi vielä?