Pimp my Nishiki, vol. 2

Tämä olisi pitänyt tehdä jo tovi sitten. Mutta kun en hoksannut, ei tullut mieleen ja olen tyhmä, niin tehdään tämä sitten hieman myöhässä.

Tarkempi tuotekuvaus: Huntteri Oy

Hain Nummen Pyörästä aerobarit (kuvassa) fillariin. Eli suomeksi: sellaiset lisäkahvat, joiden avulla saa pyöräillä kyynärpäiden varassa ja asennossa on (paljon) vähemmän ilmanvastusta kuin nykyisessä suhteellisen pystyssä asennossa. En tietenkään tiennyt aiheesta mitään, mutta koska Google on olemassa, niin pikasiivilöinnillä päädyin tuttuun Puolimatkassa-blogiin, josta löytyi yltiökattava juttupaketti aerobareista, niiden hyödyistä ja ylipäätään hieman taustatutkimusta niiden olemuksesta. 

Kiitos taas tästäkin; tiedonetsintä on paljon kivempaa, kun yksi etsii ja koostaa muiden puolesta :) Alkuperäiset jutut (4kpl) saa lukea tästä (osa 1), tästä (osa 2), tästä (osa 3) ja vielä tästä (osa 4). Tiivistän sen tärkeimmän yhdistämällä kaksi irrallisia lukuja tarjoavaa juttua (molemmat siis bongattu tuolta Puolimatkasta)

Aerobareilla efektiivinen pinta-ala voidaan saada laskettua lähelle 0.23 paikkeille (ja ajoasento mahdollinen saavuttaa triathlon pyörällä), joka 30 km/h nopeudessa (80 kg painoisen pyöräilijä) kohdalla tarkoittaa noin 20 W vähennystä pelkästää asennon muutoksella (tässä ei ole esim. tuulta)!

The rider in the model weights 160 pounds and rides a 22 pound bike. Wheels are spoked and the manufacturer's marketing people describe them as "aero". The rider can sustain a 185 watt effort. This is a very typical rider, one that you would fine on most local club rides.

Eli jos hyväkuntoinen säännöllisesti pyöräilevä harrastaja pystyy tuottamaan jatkuvasti noin 185W tehot, tarkoittaa tuo 20W vähennys aika ronskia säästöä siinä, millaista puristusta reisistä pitää repiä kisassa. Minun kohdallani moinen säästö olisi jo vielä tuostakin reilusti isompi. Huraa!

Ongelmaksi voinee muodostua uusi pyöräilyasento, jonka opetteluun ei tässä ole aikaa oikeastaan yhtään. Kevyttä pyöräretkeilyä voi vielä harrastaa, mutta tässä on hieman pakko toivoa, että alaselkä ei suutu tästä ideasta. Pahimmillaan saan tuolla tempauksella pilattua juoksunikin, parhaimmillaan säästän joko ajassa tai energiassa niin paljon, että heikompaa hirvittää. Riskillä on mentävä, eli kokeillaan nyt ainakin. Jos tuntuu pahalta, niin ei käytetä tätä korttia kisaolosuhteissa, mutta iloitaan sitten jatkossa lepäävämmästä ajoasennosta.

Vielä (ainakin) yksi teksti tulossa ennen varsinaista kisaa. Pitäisikö tässä alkaa panikoimaan, iloitsemaan vai sekoilemaan?

Pimp my Nishiki

Noniin, nyt aletaan lähestyä hyvää varustetasoa tuossa kisafillarissakin jo. Uinnille pojot siitä, että satsasin siihen viimeksi 12€ helmikuussa 2008, mutta jos uintiin voisi ostaa kahden tonnin laitteiston hyvillä perusteilla, niin eiköhän siihen mentäisi. Jari Parantaisen Raparipa-blogi on loistoesimerkki siitä, miten pitkälle voidaan keuliminen viedä välineurheilussa.

Päädyin siis Nishikin Cross Comp -pyörään ihan vain siitä käytännön syystä, että pyöräilykausi venyy sen avulla hieman. Leveämmät ja karkeammat rengasmahikset myös aikaistavat pyöräilykautta aika lailla, mutta nyt ei löydy luntakaan enää kovin monesta paikasta ja suurimmat soratkin on kerätty pois radoilta, joten asensin alle nyt 23mm leveät kuviottomat Schwalben Ultremo ZX -renkaat. Rengasmeteli tippui nollaan, rullaus tuntuu moninkertaistuneen ja onhan noi uudet kumit ihan törkeän makean näköisetkin. Kaikki pisteet tästä päivityksestä.

Täytyy myöntää; vaikka ensitutustuminen fillariin oli silkkaa rakkautta, on tuntuma vain kohentunut kohentumistaan. Nyt on jalassa luonnollisesti lukkokengät (lukkopolkimet kuuluivat pyörään), pullotelineitä on enemmän kuin renkaita, mittarissa puolen tuhatta kilometriä kahden viikon sairastelusta huolimatta ja nyt viimeisenä kukkasena nuo yli 30% kapeammat gummit tehdasrenkaisiin verrattuna. Joka tuunauksen jälkeen lenkkimatka on keventynyt, keskinopeus on kasvanut ja matkanautinto on parantunut. Nyt on vielä oikeat vaatteetkin kuosissa, niin satulassa istuminenkin on lähes miellyttävää. Tätä sen pitääkin olla, kärsimyksen kautta saadut urheilutulokset nyt vaan on tyhmiä. Kunto Kortilla -blogissa oli myös hyvä kirjoitus lajihifistelystä; miksi hitossa asiat pitäisi tehdä vaikeammin kuin on mahdollista?

Lisäpojot muuten pyörän huoltotoiminnalle. Renkaat pistin itse paikalleen ihan vain siksi, ettei tuo taito saa tulla yllätyksenä tien päällä tai kisan aikana, mutta perushuolto ja yksi yllätyshuolto on Nummen Pyörän kanssa sujunut paremmin kuin oppikirjoissa tai elokuvissa yhteensä. Ekan huollon (250km) varasin jo pyörää hakiessani, koska tällä innokkuudella viikko riitti tuohon lukemaan. Pyörä sisään iltapäivällä, seuraavana iltapäivänä takaisin. Ja kun etukeskiöön ilmestyi mystinen naksuntaongelma, onnistui hätähuolto yhtä nopeasti kauniisti pyytämällä. Vika ei ollut iso, mutta naksunta ei äänenä pyörään kuulu, niin tämäkin saatiin hoidettua niin täydellisesti kuin tällaisen asian olisi voinut hoitaa.  Tässä on kuitenkin (lähestulkoon) tosi kyseessä ja asia on liikkeessä tiedossa, joten asia järjestyi kuin taikaiskusta. En usko, että tästä voisi enää parantaa kuin hakemalla pyörän minun parveekkeeltani huoltoon, mutta se lienee hieman liikaa odotettu :)

Yllätyksenä siis ainakin minulle tuli, että fillarointi on näin kivaa. 90km matka ei vaikuta enää lainkaan niin pelottavalta kuin vielä talvella ja kun yhdistelmälenkitkin tuntuvat miellyttäviltä, niin tässähän alkaa homma olla näpissä. Yhtään yli 90km yhtäjaksoista pyörälenkkiä en ole vielä hoitanut,  keskinopeus on pyörinyt hieman tavoitteen (30km/h) alapuolella ja tuntuma on ollut hieman hakusessa, mutta olo alkaa olla lähes luottavainen. Hur-aa!

Ja jos ei muuten pidä pyöräilystä, niin uskoakseni se on paras syy ostaa aidot 90-luvun Mojave-aurinkolasit. Mistäköhän noita saisi vielä?