Hiihdolle pisteitä

En olisi oikeasti tätä vielä kesällä uskonut sanovani. Minä pidän hiihdosta. There, I said it.

Lapsuudentraumat hiihdon tuskallisuudesta ovat ilmeisesti unohtuneet, mikä on sinänsä miellyttävää. Ei hiihto oikeasti ratkaise maailmanrauhaa tai paranna syöpää, mutta juuri tällä hetkellä, näillä urheilupalikoilla, eli säällä, vuodenajalla, peruskunnolla yms. se saa tällä hetkellä korkeimmat pisteet. Uinti 25 metrin altaassa on kuplien rentouttavasta soundista huolimatta hieman yksitoikkoista, kuntosalilla viritetty miniduathlon, eli paikallaan pyöräilyn jälkeen juoksen hetken liikkumatta mihinkään, ja vaihtelevasti voittoisa sulkapallo ovat kyllä liikunnallisesti varsin hyvä yhdistelmä, mutta silti. Niistä saatu hyöty on -sulkapallossa voitettuja ja hävittyjä pirtelöitä lukuunottamatta- hyvä hengästys ja siitä mukamas kerätty ilo. Tosiasiassa liikunnan parasta puolta edustaa maisemien vaihtelu ja tällä hetkellä siinä parhaiten onnistuu hiihtämällä.

Poikkeuksellisen talvinen talvi jo marraskuun puolella yllätti ainakin minut. Pyöräilykausi loppui lyhyeen jo marraskuun alussa, juokseminen muuttui asteen verran ikävämmäksi liukkauden lisääntyessä ja sisälajeista puhuttaessa juoksu ja pyöräily ovat varmasti epämiellyttävimmät vaihtoehdot henkistä suoritusta ajatellen ja siinä vaiheessa tutkittiin se "oudoin" vaihtoehto. Hiihto ei todellakaan ole mikään tuttu juttu minulla, mutta näillä keleillä, tällä urheilu"velvoitteella" ja muiden ylistävillä sanoilla siihen piti tutustua.

Nyt latukertoja on takana kokonaiset neljä. Perinteinen tyyli on tässä ollut se juttu, luisteluun noita suksia ei ole täysin luotu ja aina välillä luistelua kokeillessa tulee myös vastaan realiteetti siitä, että siinä tasapaino on täysin hakusessa, jännitän varmasti täysin vääriä lihaksia ja haaskaan energiaa täysin tolkuttomassa suhteessa etenemiseen. Perinteinen on hitaampaa etenemisen kannalta, mutta rauhallisellakin vauhdilla se vastaa lähes juoksuvauhtia. Eikä tässä nopeus ole se juttu, tasainen läähätys ladulla ja maisemien vaihtuminen lumisesta toiseen riittää minulle vallan mainiosti.

Keskimäärin suoritukset hiihdossa ovat olleet hitaampia kuin viimeaikaiset juoksuvauhdit, mutta myös Turun latumaastot vaikuttanevat tähän. Ala- ja ylämäkiä on selkeästi enemmän kuin omilla juoksureiteilläni ja kun hiihto vaikuttaa täysin uusiin ja tällaiseen tottumattomiin lihaksiin, on myös tuo perusvauhti hieman hakusessa. Tärkeimpänä kuitenkin pulssi pysyy korkealla ja homma tuntuu ihan oikealta urheilulta. Venyttelyn merkitys tosin kasvaa aika lailla, varmuuden vuoksi venyttelen myös ne lihakset, jotka eivät heti hiihdon jälkeen satu, mutta ovat todennäköisesti osallistuneet suoritukseen. Tämä tuli todistettua viimeistään eilisellä hierontakäynnillä, alaselän lihasten hieronta tuntui pieneltä pahoinpitelyltä ja etenkin kylkien venyttely on mitä mielenkiintoisinta.

Hiihdon kaikki pisteet tosin nousevat juuri maisemien osalta. Jopa Turussa on nyt noin 40cm lunta, ladut on rakennettu keskelle metsiä ja jos reittien varrelta ottaisi kuvia, voisi niillä yhtä hyvin edistää Lapin matkailua. Latureittejä on yhdistelty jo nyt todella kiitettävästi, eikä todellakaan tarvitse sätkiä kilometrin kokoista ympyrää loputtomiin. Parilla hiihtokerralla onnistuin jopa kadottamaan itseni täysin kartalta hetkeksi, niin hyvin tässä tulee tutustuttua uusiin maisemiin. 30 vuotta Turussa asuneena on ihan oikeasti virkistävää käydä siellä, missä ei varpaat ole ennen koskeneet maaperää.

Näillä eväillä latuja tulee kulutettua talven aikana varmasti aika lailla. Hieman alle 40km nyt mittarissa, mutta kunnon ja tekniikan parantuessa keskimitta lenkillekin varmasti kasvaa tästä. Seuraksi saa ilmoittautua, hiihtäminen on huomattavasti helpompaa ja hauskempaa seurassa.

edit: ja nyt, kun asialla pääsi fiilistelemään ja keräämään intoa seuraavalle suoritteelle, kielsi lääkäri hiihdot, uinnit ja juoksut, kunnes luomenpoistoa kaunistavat tikit poistetaan 10 päivän päästä. Kiitti mehuista.