Testauksen takia - osa I

Teknologia on erinomainen tekosyy harrastaa urheilua, mutta yhtään vähäisempään osaan ei kannata tiputtaa eri testausten merkitystä motivaatioon. Testaukset on tässä hommassa jääneet lähes nollaan, ainoa vertailukelpoinen tulos mistään on 3100m Cooper viime talvelta. Eikä sekään oikeastaan ole kovin vertailukelpoinen, koska vedin sen juoksumatolla. Eli tässä ollaan ja jotain pitää tehdä.

Yllätyslahjana valtiolta tuli Suomimies seikkailee -kiertue, jossa suomalaisille yritetään ihan oikeasti todistaa, että keskiverto tallaaja on huonossa kunnossa, ylipainoinen ja todennäköisesti liian aikaisin eläkkeellä, ellei jotain tehdä. En usko kuuluvani edelliseen kuvaukseen, mutta koska tuo kiertue tarjoaa veloituksetta mahiksen tehdä itselleen pientä standardoitua testausta, niin minä tykkään.

Sama testi olisi pitänyt hoitaa ehdottomasti jo aloittaessa. Tai edes tammikuussa. Mutta koska en tehnyt, niin tässä on sitten hieman epäreilu kiritilanne seuraavaa testausta ajatellen. Viime elokuusta kunnonkohotus oli hieman helpompaa lähtötilanne huomioiden, mutta ei tämäkään ajankohta tosiaan kehitystä sulje pois. Päinvastoin, jotkin tulokset jopa hieman yllättivät minut.

Testauksessa tuli testattua kestävyyskuntoa, kehon koostumusta ja puristusvoimaa. Noiden lisäksi testautin keuhkoni, joten jossain määrin kattavasta testistä voitaneen puhua.

Kehon koostumus:

Pituuden ollessa 183cm, painon näyttäessä testitilanteessa 80,8kg (päällysvaatteet päällä) ja sähkön virratessa pitkin kroppaa, tuli hassun näköisestä kojeesta ulos seuraavat tulokset:

Kehonkoostumusmittauksen tulokset
klikkaa isommaksi

Painoindeksi 24,1
Vyötärön ympärys 81 cm
Rasvaprosentti 17,2 %
Lihasmassa 38,2 kg
Viskeraalirasva (VFA) 80,5
Kuntoluokka: 3 (asteikolla 1-5)

Hieman yllätyin tuosta rasvaprosentista, koska se oli jotain tuon suuntaista jo pari vuotta sitten. Mutta silloin urheilulajina oli V-divarin futis, jossa urheilun osuus itse suorituksesta on hieman nykyistä lajivalintaa pienempi. Erityisen outona pidin keskivartalon rasvaindeksiä (159%), mikä ei kyllä ainakaan selitä sitä, miksi kaikki housuni ovat nykyään liian suuria minulle. Ilmeisesti kauneuden lisäksi myös rasvaprosentti on kovin sisäistä.

No, tiputetaan hieman. 24-vuotiaana rasvaprosentti oli 13%, joten kokeillaan tavoitella vaikka sitä. Muihin on paha sanoa hirveästi mitään, joten otan paperin lapaseen ja käyn konsultoimassa jotain minua fiksumpaa.

Kestävyyskunto ja keuhkotilavuusmittaus:

Testitulosten yhteenveto.
Klikkaa isommaksi

Mittauskeinona oli Polarin Ownindex-palvelu, jonka lyhyet speksit lukaista vaikka tästä linkistä. Sain luvuksi 53, mikä tarkoittaa asteikolla 1-7 arvosanaa 6. Eli "hyvin hyvä", kuten paperissa sujuvasti sanaillaan. Polarin sivuilta löytyy myös asteikko selittämään tuota lukemaa, eli en ollut kovinkaan kaukana maksimista. Se lienee hyvä asia näin kestävyysurheilumielessä. 

Tuon mittauksen lisäksi kävin puhaltamassa pieneen pahvitorveen ja sain keuhkotilavuudeksi 5,54 litraa sekunnissa. Tuo on 113% omasta viitearvosta ja keuhkojen "ikä" olisi noin 20. Paljon kivempi luku kuin joulukuussa todettu 84-vuotiaan keuhkovoima.

Kuntoindeksi:

Asteikon ollessa -5 - +5, sain arvokseni 2,12, mikä on hyvän puolella. Eli todennäköisesti keskikuntoisen paremmalla puolella ollaan, mikä on ihan palkitseva tieto vuoden treenien jälkeen. Tästä toki pitää tietenkin skarpata vielä, koska nyt kun tämä on analysoitu, niin ei toivoakaan, että kilpailuhenkisyyteni jättäisi asian tähän.

Tämä oli siis hyvä päänavaus testauksille. Rasitustesti pitäisi vielä tehdä ja katsella, mihin sitä oikeasti pystyy sykkeiden jne. osalta. Siitä lisää joskus syksyllä, kunhan jaksan asialle tehdä jotain. 

Tour de Helsinki - kisamateriaalia

Koska jälkipuinti on puoli ruokaa, voivat ensi vuoden Tour de Helsingistä kiinnostuneet poimia tästä omat vinkkinsä ensi vuoden kisaa varten. Tai ylipäätään, nämä asiat olisi ollut kiva tietää ennen mihin tahansa kisaan lähtöä, oikeastaan mikään muu kuin fillarin polkeminen ei ollut tuttua.

Eli linkkilistaa, ollos hyvä: Fillarifoorumilla keskustelua itse kisasta, hyvistä pelisäännöistä ja niistä pässeistä, jotka jaksoivat kantaa geelejä taskussaan täysinä, mutta tyhjinä ne piti sitten nakata metsään. Paljon vinkkejä, joita olisin arvostanut ennen kisaan lähtöä. Onneksi olen hidas oppimaan ja nopea unohtamaan, joten löydän samat vinkit itsekin täältä sitten ensi kesänä.

Fillarifoorumin käyttäjä Klein ottama video on rajua katsottavaa. Vauhtia piisaa, itsekin tunnustan poikenneeni vastakkaisella kaistalla ottamassa happea ryhmästä ja ajoittain jännitti kyllä, kun fillaria löytyi jokaisesta silmäkulmasta. Onneksi ajolinjoja ei vaihdeltu ihan tuurilla, vaan siitä näytettiin kiltisti merkkiä ennen sivuun siirtymistä jne. Poljin siis tuossa ryhmässä, mutta tuolla pätkällä en näemmä kertaakaan puskenut ohi. Tuo tosin taisi olla juuri siinä vaiheessa, kun hyydyin yksinpolkemisen jälkeen ja lähdin tämän jälkeen kirimään tuota ryhmää kiinni. Ei kyllä käynyt mielessäkään, että olisin lähtenyt ryhmän keulilta hakemaan paikkaa tuon puristuksen jälkeen.

Sitten kuvia todistamaan, että oli siellä muitakin. 

Galleria nro 1

Galleria nro 2, josta bongasin yhden nääntyneen näköisen peilikuvankin. Kisaa takana tuossa vaiheessa ehkä noin 40km, mutta juuri tuossa vaiheessa olin vasta saanut / saamassa videolla näkyvän ryhmän kiinni.

Galleria nro 3

Mitä enemmän päiviä kisasta menee, sitä enemmän niska on jumissa, mutta sitä hauskemmalta tuo kisakin alkaa vaikuttaa. Toki kisassa pienet vaivat "vähän" rassasivat, mutta koska ensimmäinen rengasrikko tuli vasta kotimatkalla Turussa ja muutenkin selvisin hengistä itseä miellyttävällä ajalla, niin tuskin tässä valittamaan kannattaa ryhtyä. Ensi vuonna sitten lisää kisailua, mutta kisaneitsyys ainakin hoidettu pyöräkisoistakin.

Tour de Helsinki - kisaraportti

Kauden päätöskisa taisi olla tämä. Tai en ainakaan keksi, mihin vielä jaksaisin mennä mukaan ja tämä nyt oli oikeasti hieno tapa päättää kisakausi, joten tavallaan en ehkä edes halua sotkea hupiin muita kisoja.

Yksinkertainen sapluuna nätille sunnuntaipäivälle: 140km pyörälenkki Espoon, Nurmijärven, Tuusulan ja Sipoon kautta Helsinkiin, eli 140km minulle täysin uusia maisemia. Kunnioitettava osallistujamäärä (2000+), pitkälti täydellinen pyöräilykeli ja ainakin toistaiseksi minun elämäni pisin pyöräretki. Varmuuden vuoksi pistin vielä rajut tavoitteet kisaan ja ainakin teoriassa tavoittelin 4h kisa-aikaa. Valmistautumisen nyt tietenkin unohdin aika pitkälti, mutta kyllä henkisesti oltiin valmiita.

0-11km yhteislähtö

Kuvalinkki

Jäätävän kokoinen pyörämassa liikkeelle ja ihan turvallisuussyistäkin ensimmäinen 11km vedettiin hiljaa ja rauhallisesti ryhmäpyöräilyä opetellen. Jo tällä pätkällä joku onnistui kolaroimaan ja omasta kämpästä tutut rengasräjähdykset kaikuivat edestä ja takaa. Loistohomma hoitaa lähtö näin, koska ainakin itsellä pieni alkujännäri poistui täysin ja pehmeä lämmittely tuli hoidettua samalla. Varsin näyttävä letka oli liikenteessä, vaikkei se viereisestä kuvasta ihan täysin aukeakaan. Tiivistä oli joka tapauksessa.

11-40km typerää yksinpyöräilyä

Massalähdön jälkeen hävitin täysin oman ryhmäni, enkä tiennyt yhtään, miten kovaa minun pitäisi polkea tai mitään muutakaan. Sykkeet rajun korkeat ja monen monta kilometriä painelin ilmaan minkään näköistä peesiapua. Lisähappoja jaloille antoivat Bodom-järven tienoon mäkinen maasto, joka onneksi tasaantui kiltisti Nurmijärveä lähestyessä. Tässä kohtaa kävi jo monta kertaa mielessä, että kisasta tulee armoton, jos koko matkan luulen pystyväni pitämään tätä vauhtia. Onneksi takaa tuli reippaiden nuorten miesten joukkio, jonka vauhdista sain vielä uupuneenakin kiinni. Massassa ajaessa ei maisemista nautita, mutta tuulensuojasta sitäkin enemmän.

Pahoittelut vielä takanani ajaneelle kaverille, joka vältti pienen hasardin väistämällä satulatelineessäni ollutta pulloa. En huomannut mitään, mutta ilmeisesti näillä paikkeilla vesipulloni päätti jättäytyä seurasta. Ilmeisesti muutama töyssy oli sen verran liikuttanut pulloa, että se päätyi tielle. Toivottavasti kukaan muukaan ei sen takia kolaroinut.

40-100km leppoisaa retkipyöräilyä

Tässä kohtaa kisa alkoi jo vähän naurattaa, kun siis tuo em. ryhmä tuli rinnalle ja ohi ja päätin takertua heidän vauhtiinsa kiinni. Letka kulki rennosti, sykkeet laskivat piknik-tasolle (140-150) ja vauhtia piisasi reilusti. 2h kohdalla mittarissa oli noin 68km, 3h kohdalla jo 100km, eli tavoitevauhtia saavutettiin varsin kivaa tahtia. Letka pysyi varsin hyvin kasassa, eikä ongelmia ollut. Yksi läheltä piti -tilanne tosin saatiin aikaiseksi, kun edellä ajava teki lukkojarrutuksen edessäni ja ajautui hetkeksi osittain poikittain tielle. Herkkä liipasinsormi jarrulla pelasti ja itsekin pääsin huudattamaan takakumia tässä. Minun takanani ei ollut sillä hetkellä ketään ja sain lisäksi väistettyä vastaantulevien kaistalle. Ei rengasrikkoa, ei kolaria, eli voitto.

100-115km ryhmä leviää hieman

Tässä vaiheessa tuo retkipyöräilykolonna taisi hajota kahteen osaseen ainakin hetkeksi ja itse päätin pitäytyä ensimmäisen vauhdissa vaikka pienellä irvistyksellä. Tässä kohtaa tuli myös tajuttua, ettei sitä energiaa ehkä sittenkään ole ihan loputtomiin, mutta kyllä näillä vauhdeilla ja mehuilla on maaliin päästävä. Näin pitkälle ei kannata polkea täysillä ja ruveta sitten jarruttelemaan, joten kirin eturyhmän kiinni ja retkeilin taas onnellisena peesissä tovin.

115-135km kroppa hajoilee

Lähes koko kisan ajan sain kärsiä alaselän jumituksesta. Johtuiko se sitten liian vähistä pyörälenkeistä viime aikoina vai huonoista unista, mutta pieni ongelma se oli joka tapauksessa. 20km kohdallla kiinnitin asiaan ekan kerran huomiota ja koko loppukisan ajan sain venkoilla itseäni eri asentoihin pyörän päällä lepuuttaakseni selkääni. Tämähän ei olisi ollut ongelma, ellei sen kaveriksi olisi tunkenut uusi suosikkini etureiden suonenvedot. Täysin uusi tuntemus ja täytyy myöntää; varsin ikävä sellainen. Jokainen vähänkään vahvempi polkaisu tai seisomaan nouseminen vei jalan joko krampin rajoille tai suoraan suonenvetoon. Kivaa. 25km matkaa maaliin, mutta jos tässä vaiheessa olisi hidastanut, olisin joutunut luopumaan peesiavusta ja matka maaliin olisi ollut yhtä pitkä, mutta varmasti raskaampi. Eli kiukulla jatkamaan, mutta oikeasti hieman jännitti, miten pitkälle noin vajaatoimisella reidellä edes voi päästä.

135-140km lopu nyt jo s**tana

Tämä ei ollut enää hauskaa. Etureiden kramppi paheni, mutten vieläkään halunnut luopua saavutetusta peesiavusta ja hyvästä vauhdista. Hampaat irvessä ylämäet, tasaisella sitten iloista hymyä ja toivoa siitä, että reisi kestää vielä tuon viimeisen pätkän. Ei noin lyhyttä matkaa teoriassa edes lasketa, mutta ikinä aiemmin en ole kytännyt näin hektisesti fillarin mittaria. Etenkin, kun mittarin antama matka heitti kokonaismatkalla noin 1,8km, eli kun luulin, että maaliin on enää vaivaiset 3,2km, näin 5km kyltin tien vieressä. Kiitti.

Maali: loppuaika 4:14:16

Kuva: Championchip.fi

Velodromilla helpotti jo. Maaliin pääsi ihan luistelemalla, mutta maalissa sitten iski se lopahdus. Ajanottosirua en saanut pois ilman apua, selkä oli niin remontissa, etten voinut kuin nojata rumasti pyörääni ja reisistä ainakin se oikea lopetti kaiken järjellisen toimintansa. Kävi klassinen kilpikonna selällään -efekti, kun viimein sai käydä pitkäkseen. Istumaan ei päässyt selän takia ja kun vasen jalka liittyi oikean kramppiklaaniin, en voinut kierähtää pystyynkään. Mahtavaa, ainakin maaliintuloon oli siis vaadittu keskivaiheiden naureskelujen sijaan ihan oikea efortti.

Helppo se on nyt huudella, mutta ilman kramppeja olisin hakenut viimeiselle kympille vielä kunnon rutistusta. Yhteislähdön jälkeen vauhti oli kuitenkin reilusti yli 34km/h, eli ei kaukana oltu siitä alkuperäistavoitteesta. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kierros takana ja mielellään menen jatkossakin näihin, kun tuli taas ensikertalaisen virheet tehtyä ja niistä opittua. TDH ei ehkä lämmitä niin paljon, jos osallistujamäärä tuosta vielä kasvaa, mutta onhan näitä. Pirkan Pyöräily nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

Kisakauden jälkeen siis alkaa taas ankara kunnon- ja vauhdin kasvatus, eli pk-lenkkejä, intervalleja ja pitkästä aikaa myös kuntosalia tiedossa. Näihin tulee uutta treeniohjelmaa ja opittuja vinkkejä pitkin syksyä. Kiitoksia siis kisakausi 2011, nevöfoget.