Lobotomialla kisakuntoon - harjoitusvastus

Tämän harrastuksen tarkoituksena (ja ehtona) oli luonnollisesti myös se, että opin nauttimaan siitä, mitä teen. Juoksusta en oikeastaan aiemmin nauttinut, uinti on vieläkin melkoisen tylsää, mutta pyöräily ei ole onnistunut olemaan vielä tylsää. Paljon uusia maisemia, hyvää vauhtia jne. tekivät tuosta lajista oman suosikin, mutta sen typeränä ehtona on näemmä se, että maa ei jäädy ja kaikki elämä kuole 6kk vuodessa. Eli espanjassa on varmasti hauskaa pyöräilijöilläkin, Suomessa joudutaan vaihtamaan nautinto henkiseen kidutukseen, jota myös harjoitusvastukseksi kutsutaan.

Kuvassa ADHD:n hoitoteline.

Luulin tehneeni järkikaupat elokuussa, kun ostin käytetyn harjoitusvastuksen todella ystävälliseen 60€ hintaan joltain, joka varmasti tiesi, miksi hän haluaa päästä siitä eroon. Sinänsä fiksu hankinta, harjoitusvastus ottaa vastuksensa fillarin vaihteista, se on tukeva ja se toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Mutta.

Yksi treeni takana. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa 90 sekunnin jälkeen. Pidin pienen tauon 10min jälkeen. Vartin jälkeen vilkuilin kelloa jatkuvasti. Luulin oikeasti, että viime talvena salilla paukutettu kuntopyöräily oli piinaavan tylsää, mutta täytyy myöntää, tämä meni jopa siitä ohi. Hämmentävää, mutta ainakin treenien aloitus on helppoa. Siihen se sitten tyssääkin.

Pitänee virittää jokin leffastudio fillarin ympärille, niin ehkä tuo homma muuttuu mielenkiintoiseksi ihan vahingossakin. Alku ei ollut kovin lupaava ja oikeasti meinasin pitää tuon telineen heti takaisin myyntiin.

Ja treenien lisäbonarina lunta ei tietenkään ole senttiäkään, mutta sen verran on jo jäätä, että lenkkeilykin on paikoittain todella raivostuttavan hankalaa. Tää peli on taas tässä, miksei tätä maata rakennettu 2000km lähemmäs päiväntasaajaa? Kuka oikeasti väittää, että talvi on hyödyllinen asia? Häh?

On tässä tokin se hyvä puoli, että kun kevät tulee, niin treenaamisen mielekkyys on talven jäljiltä melkoisen varmasti aivan mielettömän korkea. Mutta kun talvi kestää viikon sijaan monta kuukautta, niin tässä menee ihan oikeasti ohi monta hyvää hetkeä tehdä itsestään kisakuntoinen. 

Marraskuun saldo

Aika rauhallisesti mennään vieläkin, vaikka toki hieman yritetään pitää kuntoa kasassa. Viimevuotiseen verrattuna huomasin, että kun sulkapallokaveri on jossain toisella puolella maapalloa koko talven, niin ei tule raahauduttua salille oikeastaan lainkaan ja se näkyy toki hieman tunneissakin. No, eihän tunneilla ole mitään väliä, kunhan tekee niitä oikeita juttuja. Toivotaan, että homma menee näin.

Eli tuntimäärissä näemmä raahataan vielä viime syksyn perässä, mutta pidempien lenkkien (marraskuun pisin 18+km juoksu) fiilis ja vauhti on ollut niin kohdallaan, että turha tässä on mistään valittaa. Pohkeista ei ole haittaa, happi kulkee ja kokonaisuudessaan homma tuntuu olevan pienemmistäkin määristä huolimatta kohdillaan. 

Uutuutena marraskuussa treeneihin tuli kotiin hommatut kahvakuulat, joista tulee vielä erillinen kirjoitus, kunhan niistä jotain aikaiseksi saan. Toisena uutuutena fillarin treenivastus, josta ei niinkään tule kirjoitusta, vaan syvä avautuminen siitä, miten tylsää kunnon ylläpito voi pahimmillaan olla. Ihan oikeasti, joku raja siihenkin.

Joulukuun myötä tulivat näemmä ekat oikeat liukkaat ja ulkojuoksu muuttui kerrasta melkoisen ärsyttäväksi. Tosin luntakaan ei ole, joten hiihtokautta ei pahemmin availla, joten tässä alkaa pian syntyä klassinen talven pattitilanne. Valoa ei ole ja kaikki järkevät liikuntamuodot on jossain määrin poissuljettuja. Kiitos.